Kuva: YouTube / DC

Jason Momoan tähdittämä Aquaman-jatko-osa ei yltänyt odotuksiin - hävisi jopa Marvel-flopille

28.12.2023 08:15 - Lauri Kujanpää

Ensimmäinen Aquaman tienasi vuonna 2018 heti avauksessa yli 67 miljoonaa ja lopulta maailmanlaajuisesti yli miljardin. Jatko-osa ei ole pärjännyt samalla tavalla.

Menestynyt Aquaman-elokuva sai jatkoa Aquaman and the Lost Kingdom -elokuvan muodossa 20. joulukuuta. 

Elokuva ei ole menestynyt odotetulla tavalla ja sitä on kutsuttu jopa flopiksi. Ensimmäisen neljän päivän aikana Aquaman 2 ei onnistunut tuottamaan Yhdysvalloissa kuin alle 40 miljoonaa dollaria. Maailmanlaajuisesti elokuva on kerännyt lipputuloja hieman yli 118 miljoonan dollarin edestä.

Ensimmäinen Aquaman tienasi vuonna 2018 heti avauksessa yli 67 miljoonaa USA:ssa ja lopulta maailmanlaajuisesti yli miljardin.

Aquaman 2 pärjäsi huonommin kuin Marvelin floppileffa The Marvels, joka tuotti avausviikonloppuna vain 47 miljoonaa. Aquaman 2 on nyt vuoden huonoiten menestynyt supersankarielokuva. 

Aquaman 2 jatkaa ensimmäisen Aquamanin tarinaa. Tällä kertaa Black Manta käyttää kolmikärjen voimaa, jotta hän voi päästää valloilleen muinaisen voiman. Aquamanin on suojeltava valtakuntaansa ja lyöttäydyttävä yhteen veljensä kanssa. Kaunat on unohdettava.

Elokuvaa tähdittävät muun muassa Jason Momoa, Patrick Wilson, Amber Heard sekä Yahya Abdul-Mateen II.

Lue myös: Aquaman-elokuvan jatko-osa julkaistaan joulukuussa - tiiserillä mukana Amber Heard

Lue myös: Jason Momoa halusi, että Amber Heard pidetään Aquaman 2 -elokuvassa - piti puolia järkkymättömästi

Lue myös: Jason Momoa loukkaantui Aquaman 2 -elokuvan kuvauksissa: "Olen ikääntyvä supersankari"

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat