Kuva: Kuusan Kino

Kotimaisessa kauhuelokuvassa saarelta katoaa nuoria yksitellen - uutuuselokuvan tuore traileri julki

03.12.2023 20:15 - Minttu Tikkanen

Tuomion saari saa ensi-iltansa vielä tämän vuoden puolella.

Muutama jännitystä elämäänsä kaipaava kaverus suuntaa telttailemaan syrjäiselle saarelle, josta kerrotaan kuumottavaa kauhutarinaa. Saarelle uskotaan joskus tulleen karkotetuksi tekemiensä hirmutekojen jälkeen lapsi, jonka olisi pitänyt menehtyä karuihin olosuhteisiin jo aikoja sitten, mutta legendan mukaan kukaan ei silti vielä tänäkään päivänä palaa saarelta takaisin. Telttailemassa olevalle kaveruksille alkaa tapahtua karmeita yksi toisensa perään.

Kotimainen kauhuelokuva Tuomion saari on indie-tuotanto sekä samalla ohjaaja Keke Soikkelin esikoiselokuva. Sen pääosissa on nimekkäitä näyttelijöitä kuten muun muassa Salatuista elämistä tunnetut Markku Pulli ja Konsta Hietanen sekä sosiaalisen median vaikuttaja Sonja Aiello.

Elokuva saa ensi-iltansa vielä tämän vuoden puolella 29. joulukuuta. Traileri on kuitenkin katsottavissa jo nyt alta tai täältä.

Lue myös: Uusi kotimainen rikoselokuva perustuu hyytäviin tositapahtumiin: "Raaka ja synkkä tarina"

Lue myös: Suomalais-norjalainen jouluelokuva on yhdistelmä kauhua ja komediaa

Lue myös: Kotimainen kauhutrilleri vie mökille, jonka verinen historia ei jätä rauhaan - Max Seeck käsikirjoittajana

Kilpailut

Uusimmat