Kuva: AOP

Sotilas pyörtyi kesken kuningas Charlesin syntymäpäivää kunnioittavan paraatin harjoituksia - jatkoi silti pasuunan soittamista

13.06.2023 15:15 - Rebekka Silvennoinen

Brittisotilas jatkoi pasuunan soittamista pyörtymisestä huolimatta.

Kuningas Charlesille järjestetään perinteiden mukaan maan hallitsijan syntymäpäivää kunnioittava Trooping the Colour -paraati. Trooping the Colour -paraati järjestetään sunnuntaina 17. kesäkuuta Lontoossa. Kuningas Charles tulee olemaan äitinsä kuningatar Elisabetin jalanjäljissä paraatissa hevosen selässä.

Viime lauantaina järjestettiin paraatin harjoitukset. BBC uutisoi brittisotilaan pyörtyneen harjoituksissa kesken pasuunan soiton. Lontoossa oli silloin erittäin lämmin.

Brittisotilas kuitenkin palasi tajuihinsa ja nousi seisomaan jatkaakseen soittamista. Viereiset soittajat yrittivät tukea huojuvaa kaveria. Hetken kuluttua hänet saatettiin kuitenkin pois lääkintäapua varten.

Prinssi William twiittasi tapahtuneesta Walesin prinssin ja prinsessan Twitter-tilillä. Twiitti oli vapaasti suomennettuna: ”Suuri kiitos jokaiselle sotilaalle, joka osallistui paraatin harjoituksiin tänä aamuna helteessä. Vaikeat olosuhteet, mutta te kaikki teitte todella hyvää työstä. Kiitos. W”

Paraatiin tulee osallistumaan 1500 sotilasta, 300 hevosta ja 400 soittokuntalaista.

Videon tapahtuneesta näet alta. Videon voi katsoa myös BBC:n sivuilta.

(kuva: AOP)

Lue myös: Prinssi Williamin kerrottaan suunnittelevan jo omia kruunajaisiaan - eivät tule olemaan samanlaiset kuin isällään

Lue myös: Kate Middleton ei saa antaa nimikirjoitusta - kiersi säännön nerokkaasti lasten pyynnöstä

Lue myös: Kuin satuprinsessa - Walesin prinsessa häikäisi häävieraana

Lähde: BBC, People

Kilpailut

Uusimmat