Kuva: AOP

Jennifer Anistonin suhde treenaamiseen muuttui täysin - "Olen paremmassa kunnossa kuin 20-vuotiaana"

09.06.2023 09:15 - Rebekka Silvennoinen

Jennifer Aniston ei halua kuulla näyttävänsä hyvältä ikäisekseen.

Näyttelijä Jennifer Aniston, 54, ei halua kuulla näyttävänsä hyvältä ikäisekseen. Aniston kertoo Voguen haastattelussa, ettei voi sietää kehuksi verhoiltua lausahdusta.

– Olen paremmassa kunnossa kuin 20-vuotiaana. Voin paremmin mieleltäni, kehossani ja henkisesti. Kaikki ovat sata prosenttia parempia, summaa Aniston haastattelussa.

Aniston kertoo Voguelle hänen suhtautumisensa treenaamiseen muuttuneen täysin vuosien varrella. Aniston mainitsee kouluttaneensa aivonsa uudelleen suhteessa liikuntaan.

Hän kertoo ajatelleensa aikaisemmin, että treenien pitää olla aina 45 minuutista tuntiin kovaa harjoittelua. Tämä aiheutti sen, ettei Aniston odottanut liikuntaa innolla ja siitä tuli yksitoikkoista. 

– Et vain stressaa kehoasi, vaan palat myös loppuun. Kuka haluaa ylipäätään tehdä niin?

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Nyt Aniston on löytänyt elämäänsä hellävaraisemman, mutta kuitenkin tehokkaan tavan treenata.

Vuoden 2021 selkävamman jälkeen ystävä tutustutti Anistonin Rachel Katzmanin perustamaan toiminnalliseen kuntoiluyritys Pvolveen. Yritys perustuu vastuspohjaiseen kuntoiluun. Aniston on myös nykyään Pvolven virallinen yhteistyökumppani.

Kun Anistonilta kysytään ajatuksia pitkäikäisyyden hyvinvointikeskustelusta, hän myöntää ajattelevansa asiaa.

– Perheeni elää pitkään, varsinkin isäni puolelta. Haluan kukoistaa. En halua olla vain elossa.

Aniston antaa ikänsä näkyä myös hiuksissaan. Hän esittelee Instagram-tilillään upeita harmaana hohtavia hiuksiaan. 

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Jennifer Aniston edusti ensi-illassa tyylikkäänä - muotitalo Versacen mekko mukaili kevään ykköstrendiä

Lue myös: Istuitko pitkään paikallasi? 7 joogaliikettä, jotka vetristävät jumahtanutta kehoa

Lue myös: Unohda 10 000 askelta, pienempi määrä toisi samat hyödyt

Lähde: Vogue

Kilpailut

Uusimmat