Kuva: AOP

HBO:n ylistetty suosikkisarja tulee päätökseensä - neljäs kausi jää viimeiseksi

24.02.2023 16:15 - Sanni Seppä

Sarjan viimeinen kausi ilmestyy 26. maaliskuuta.

HBO Max -suoratoistopalvelussa hitiksi nousseen Succession-sarjan neljättä tuotantokautta on odotettu pitkään. Fanien harmiksi sarjan luoja Jesse Armstrong on nyt ilmoittanut, että neljäs kausi tulee jäämään sarjan viimeiseksi.  

- Sen otsikossa on lupaus. En ole koskaan ajatellut, että tämä jatkuisi ikuisesti. Loppu on aina ollut läsnä mielessäni. Toiselta tuotantokaudelta lähtien olen yrittänyt miettiä: onko se seuraava vai sen jälkeinen? Armstrong sanoo. 

Armstrongin mukaan hänelle oli erityisen tärkeää se, ettei sarjaa venytetä loputtomiin, vaan se lopetetaan omien arvojen ja halujen mukaisesti. 

- Lopun pitää toimia omien ansioidensa mukaan.  

Sarjan neljäs ja viimeinen kausi julkaistaan 26. maaliskuuta. Sarja on voittanut useita palkintoja huikeiden katsojalukujensa lisäksi. Succession on kerännyt HBO:ssa miljoonia katselukertoja ja esimerkiksi kolmas tuotantokausi keräsi yli seitsemän miljoonaa katselijaa. Sarja voitti vuoden 2022 Emmy-gaalassa muun muassa parhaan draamasarjan ja parhaan draamasarjan käsikirjoituksen palkinnot.  

Lue myös: HBO:n hittisarja jatkuu pian - julkaisupäivämäärä paljastettiin

Lue myös: Rankkoja haasteita sisältävä reality-sarja nousi Suomessa Netflixin katsotuimmaksi

Lue myös: Suosikkiohjelma Suurmestari palaa uusin jaksoin ja kilpailijoin - mukana nimekkäitä koomikoita

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat