Kuva: Janita Mutanen

Justimusfilmsin Juho Nummela jätti lukion kesken tehdäkseen sketsejä: "En ole koskaan ollut työnhaussa"

05.02.2023 15:15 - Minttu Tikkanen

Justimusfilmsin perustajat olivat vasta 14-vuotiaita aloittaessaan Youtubessa. Nummela avaa Vain työelämää -podcastissa suositun sketsiryhmän alkutaipaletta.

Justimusfilms-sketsiryhmän perustajat Juho Nummela, Joose Kääriäinen ja Sami Harmaala olivat vasta 14-vuotiaita, kun he ryhtyivät leikin varjolla tekemään sketsivideoita Youtubeen. Kukaan porukasta ei odottanut keskinäisen hassuttelun johtavan työllistymiseen, mutta projektit alkoivatkin yllättäen ottaa tuulta alleen.

Vain työelämää -podcastissa Minttu Tikkasen ja Sanni Sepän haastattelussa Nummela kertoo, että muutamaa vuotta myöhemmin kolmikko päätyi lopulta uhkarohkeaan ratkaisuun.

- Meillä oli kaikilla toisen asteen opinnot kesken ja kaikki kolmannella vuodella jätettiin ne kesken. Olin lukiossa ja muistaakseni kerkesin jopa kirjoittaa yhden aineen, Nummela muistelee. 

Päätös ei silloin tuntunut kovinkaan dramaattiselta, sketsityöt vain veivät mennessään ja aika ei riittänyt kaikkeen. Nummela on joskus suunnitellut käyvänsä lukion vielä loppuun, mutta ajatus on aina jäänyt. 

- Meillä oli aika kova draivi päällä Justimusfilms -juttujen suhteen. Oli keikkoja, tv-projektia ja kova halu muuttaa Helsinkiin. Tuntui, että tässä on liikaa, jos keskityn lukioon. Toki olin 18-vuotias ja vähän laiska tyyppi, siksikin se tuntui siltä. Ajattelin, että ehkä jossain vaiheessa voin aikuislukiossa käydä sen loppuun. En ole kyllä vielä käynyt, Nummela naurahtaa. 

Sillä tiellä Nummela on edelleen. Hän jatkaa haastattelussa, että ei ole koskaan ollut missään muissa töissä kuin viihteen parissa. Hänellä ei ole kokemusta edes tavanomaisesta työnhausta. 

- En ole koskaan ollut hakemassa töitä, koska ollaan vahingon kautta päädytty tekemään tätä. En ole koskaan ollut varsinaisesti työnhaussa, Nummela kertoo. 

Nummela pohtii haastattelussa myös, onko joitakin ovia sulkeutunut puuttuvan toisen asteen tutkinnon vuoksi. Entä miten läheiset reagoivat päätökseen jättää lukio kesken viihdeuran vuoksi? Halusivatko kaikki kolme yksimielisesti jatkaa harrastuksesta ammattilaisuuteen asti? Millaista on työskennellä kavereiden kanssa?

Voit kuunnella koko jakson alta tai Podplaysta.

Vain työelämää -podcastissa kuullaan tunnettujen henkilöiden uratarinoita, jotka eivät ole menneet aivan perinteisen kaavan mukaan. (kuva: Janita Mutanen)

Lue myös: Pääsykoeraati sanoi Pirjo Heikkilälle jotain, mitä kukaan ei haluaisi kuulla - saavutti unelmansa silti

Lue myös: Kun Teatterikorkeakoulun ovet eivät auenneet, Elias Gould tatuoi protestiksi erikoisen asian iholleen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 19. tammikuuta 2023. 

Kilpailut

Uusimmat