Kuva: YouTube / Universal

Huippuohjaajan kauhuelokuva herättää odotuksia - "Todella painostava tunnelma"

29.01.2023 19:15 - Lauri Kujanpää

Knock at the Cabin julkaistaan myös Suomen elokuvateattereissa 3. helmikuuta.

Huippuohjaaja M. Night Shyamalan palaa kauhuelokuvien pariin helmikuussa julkaistavan Knock at the Cabin -leffan myötä. Ohjaajan edellisiä töitä ovat muun muassa Kuudes aistiSigns, The Village sekä The Happening.

Shaymalan sanoo Total Film -julkaisun haastattelussa, että hän löytää uudesta elokuvasta yhteyksia edelliseen teokseensa. 

- Luulen, että aikaisemmista elokuvistani Knock at the Cabin on lähimpänä Signsiä. Molemmissa on samanlainen tunnelma, ne ovat tiiviitä ja ne perustuvat rakastettaviin perheisiin, jotka joutuvat keskelle maailmanlopun tunnelmia. Uskon, että katsojat tulevat pelkäämään, mutta myös nauramaan. Sitä tuntee tietynlaisen yhteyden, ohjaaja pohtii. 

Elokuvassa Nuori tyttö ja hänen vanhempansa viettävät lomaa syrjäisellä mökillä, kun neljä aseistautunutta muukalaista ottaa heidät panttivangeikseen. He vaativat perhettä tekemään mahdottoman valinnan maailmanlopun estämiseksi. Eristyksissä muusta maailmasta perhe joutuu päättämään, mitä uskoa, ennen kuin on liian myöhäistä

Knock At The Cabinia tähdittävät muun muassa Marvel-tähti Dave Bautista ja Harry Potter -elokuvista tuttu Rupert Grint sekä Jonathan GroffBen Aldridge ja Nikki Amuka-Bird.

Elokuva on herättänyt paljon positiivisia odotuksia. Esimerkiksi YouTubessa julkaistun trailerin kommenttikentässä ihmiset kertovat odottavansa kovasti tulevaa.

"Tässä on todella painostava tunnelma, en malta odottaa julkaisua", kommentoi eräs.

"Mestari on palannut! Tästä tulee varmasti huikea elämys", hehkuttaa toinen.

Knock at the Cabin julkaistaan myös Suomen elokuvateattereissa 3. helmikuuta. 

Näet trailerin alta tai tästä. 

Lue myös: Murhakauhuelokuva nousi Netflixin katsotuimmaksi - pääosassa Oscar-palkittu Christian Bale

Lue myös: Odotetusta Amy Winehouse -elokuvasta leviää ensimmäisiä videoklippejä

Lähde: Games Radar

Kilpailut

Uusimmat