Kuva: AOP

Brooke Shields kertoo joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhriksi nuoruudessaan - "Yhden kiellon olisi pitänyt riittää"

23.01.2023 15:15 - Jenni Tuusjärvi

Brooke Shields kertoo kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta uutuusdokumentissa, joka esitettiin Sundance-filmifestivaalilla.

Näyttelijä Brooke Shields, 57, kertoo joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi nuoruusvuosinaan. Näyttelijä puhuu ensimmäistä kertaa asiasta Pretty Baby: Brooke Shields -dokumenttielokuvassa, joka esitettiin ensimmäisen kerran Sundance-elokuvafestivaalilla 20. tammikuuta.

Shields ei kerro elokuvassa väkivallantekijän henkilöllisyyttä, mutta näyttelijä muistelee tapahtumia dokumenttielokuvassa. Hän kertoo tavanneensa henkilön pian valmistuttuaan Princetonin yliopistosta vuonna 1987. Shieldsin mukaan heidän oli tarkoitus keskustella mahdollisesta näyttelijäntyöstä.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun tapahtuneesta, Shields toteaa elokuvassa.

Shields muistelee menneensä illallisen jälkeen miehen hotellihuoneeseen soittamaan taksia. Mies oli poistunut kylpyhuoneeseen, jonka jälkeen tämä oli palannut alastomana ja hyökännyt Shieldsin kimppuun.

- En juurikaan taistellut vastaan, jäädyin aivan täysin, Shields muistelee.

- Yhden kiellon olisi pitänyt riittää, näyttelijä jatkaa.

Näyttelijä kertoo irtautuneensa kehostaan väkivallan ajaksi. Hän kertoo oppineensa poistumaan kehostaan tehdessään alastonkohtauksia 80-luvulla ilmestyneisiin elokuviin Blue Lagoon sekä Endless Love.

- Seuraava asia, jonka muistan, on se, että ovi on auki ja henkilö sanoo 'nähdään'. Sanoin vain 'joo' ja kävelin ulos. Menin hissiin ja taksiin. Itkin koko matkan ystäväni asunnolle, Shields kuvailee.

Näyttelijä muistelee kertoneensa tapahtuneesta myöhemmin ystävälleen, turvallisuusalan asiantuntuja Gavin de Beckerille, joka oli välittömästi todennut tapahtuman olleen raiskaus.

Shields kertoo, ettei koskaan haastanut julkisesti väkivallantekijää, mutta kirjoitti kirjeen tekijälle.

Sanoin, että 'suuri luottamus on juuri pilattu, kuinka kehtaat? Olen parempi kuin sinä', Shields kertoo kirjeessä lukeneen.

- Näin minä olen asioita käsitellyt. Halusin pyyhkiä koko asian mielestäni ja kehostani, sekä jatkaa valitsemallani tiellä. Järjestelmä ei ollut koskaan auttanut minua, joten minun täytyi vain vahvistua, Shields pohtii.

Näyttelijä toteaa dokumenttielokuvassa löytäneensä positiivisen tien elämässään.

- Tämä on ensimmäinen kerta lähes 56 vuoteen, kun olen täysin oma itseni, näyttelijä summaa.

Lue myös: Brooke Shields tuomitsee nyt teiniaikojensa haastattelun: "Sehän oli käytännössä rikollista"

Lue myös: Näyttelijä Brooke Shields joutui rajuun onnettomuuteen - taistelee nyt kävelykykynsä puolesta

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat