Kuva: AOP

Robin Packalenia on toivottu UMK-kisaan pitkään - nyt odotettu kappale on kuunneltavissa

16.01.2023 12:15 - Minttu Tikkanen

Packalenin kappale julkaistiin keskiyöllä.

Kansainvälistä uraa luovaa Robin Packalenia on toivottu mukaan Uuden musiikin kilpailuun jo pitkään, sillä hänellä on uskottu olevan mahdollisuuksia myös maiden välisessä kilpailussa. Laulukielen vaihtaminen englantiin on vain tukenut fanien toiveita.

Tänä vuonna Packalen todellakin on mukana ja keskiyllä on julkaistu vuorostaan hänen edustuskappaleensa Girls Like You. Packalen kertoo Instagram-tilillään olevansa hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

"Mä en tiiä, miten pystyn sanoiks pukee kuin innoissaan oon tästä", hän kertoo.

Muusikko jatkaa, että kappale kuulostaa eniten häneltä koko hänen musiikillisessa tuotannossaan.

"Jos mun pitäis sanoo yks biisi, joka kuvais mua parhaiten kaikista mun biiseistä, joita oon tähän asti pistänyt pihalle, niin mun ois pakko valita tää!"

Voit katsoa julkaisun alta tai täältä.

Packalen on myös aiemmin kertonut, ettei oikea aika lähteä UMK-kilpailuun ole ollut vielä. Nyt hän kuitenkin uskoo, että juuri se sopiva kappale, jolla kisaan kannattaa lähteä, on löytynyt.

"En vois olla enempää ilonen siitä, että oon mukana UMK:ssa just tällä biisillä!"

Voit katsoa Girls Like You -kappaleen musiikkivideon alta tai täältä.

Myös henkinen valmius on kehittynyt vasta vuosien myötä, laulaja kertoi Voice.fi:n haastattelussa. 

- Nyt koin olevani valmis tähän hommaan, ei pelkästään musan puolesta vaan myös ihmisenä. Kokonaisuuden ymmärtäminen on alkanut hahmottua vasta vanhempana, ja se on erityisen tärkeää tässäkin kisassa, Packalen sanoo Voice.fi:lle.

Voit kuunnella Packalenin haastattelun alta tai Podplaysta. 

Lue myös: UMK-suosikki Robin Packalenilla on yllättävä ensisijainen tavoite, jos hän pääsee Euroviisuihin

Lue myös: Robin Packalenin ja Viivin yhteiskappale rikkoi koko vuosikymmenen ennätyksen: "Biisissä on taikaa"

Kilpailut

Uusimmat