Samalla järjestetään maailman ensimmäinen käpylehmä huutokauppa, jossa myynnissä myös Robin Packalenin käpylehmä.
Artisti Robin kertoo Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa joutuneensa useaan otteeseen ilkivallan kohteeksi.
Packalen nousi julkisuuteen jo hyvin nuorella iällä.
Robin Packalen on edelleen sitä mieltä, että hänen UMK-kappaleensa on hänen tähänastisen uransa paras biisi.
Packalen on UMK-kilpailun ennakkosuosikki ja häntä on toivottu mukaan kilpailuun jo pitkään.
Packalenin kappale julkaistiin keskiyöllä.
Keiran UMK-kappale julkaistiin ensimmäisenä. Nuorukaiselle tuli sokkina, että fanituksen kohde Robin Packalen on mukana kilpailussa.
Robin Packalen ei koe olevansa ennakkosuosikki Uuden musiikin kilpailussa. Miestä on jo pitkään haluttu mukaan kisaan, ja nyt hän kertoo, miksi päätti osallistua.
Kappaletta on kuunneltu miljoonat kerrat.
Packalen kertoi vuonna 2019 tähtäävänsä kansainväliselle uralle.
Packalen on julkaissut uuden kappaleen nimeltään Magic.
Packalenin tv-ohjelma alkaa ensi syksynä.
Uuden musiikin kilpailussa nähdään turkulainen artisti, joka on tehnyt musiikkia sekä suomeksi että englanniksi.
Laulaja palveli pyörätarvikeliikkeen asiakkaita Possen Sätkyukko-osiossa.
Videolla esiintyy suomalainen 18-vuotias Joalin Loukamaa, jolla on Instagramissa huimat 2,4 miljoonaa seuraajaa.
Robin kertoo Ilta-Sanomille, miten korona tuli sotkemaan urasuunnitelmia. Hänen oli tarkoitus julkaista ensimmäinen englanninkielinen albuminsa keväällä, mutta toisin kävi.