Kuva: Riia Frost

Paula Vesala muistelee Emma Gaalan värikästä historiaa - patsaita on juhlahumussa unohtunut narikoihin

12.01.2023 19:15 - Minttu Tikkanen

Vesala on palkittu yhteensä 14 kertaa Emmalla.

Paula Vesala on ehtinyt voittaa urallaan peräti 14 Emma-patsasta, joista 9 on peräisin PMMP-bändin ajoilta ja loput 5 soolouralta Vesalana.

Vesala muistelee Instagram-tilillään, että bändiaikoina patsaita jaettiin vain yksi per bändi. Hän epäilee, että vaikutusta saattoi olla 12 hengen Ultra Bra -yhtyeen suosiolla, jolloin ei haluttu jakaa 12 palkintoa yhdessä kategoriassa. Muisto saattaa Vesalan mukaan kuitenkin olla myös urbaani legenda.

"Muistelin, että kun Ultra Bra, jossa oli jotain 12 jäsentä, sai Vuoden Yhtye -Emman, alettiin sen jälkeen tehdä ja jakaa vain yksi patsas per voittajakategoria. Onkohan muistikuva totta vai urbaani legenda?" Vesala kirjoittaa.

Hän kertoo, että joinakin vuosina juhlahumu on myös yltynyt niin vauhdikkaaksi, että patsaita on joutunut illan aikana hukkateille. 

"Patsaita on juhlatuulella unohdettu narikoihin ja etsitty sitten sieltä ja täältä", muusikko jatkaa.

Vesalan mukaan yksi ikimuistoisista hetkistä oli sekin, kun Apulanta vihdoin sai ensimmäisen Emmansa, vaikka yhtye oli nauttinut suuresta suosiosta jo pitkän tovin. 

"Aluksi yhtye ei ollut ehdolla menestyksestään huolimatta, kun ei kuulunut IFPI:in. IFPI on äänitetuottajien kattojärjestö", Vesala kertoo.

Voit katsoa julkaisun alta tai täältä.

Emma Gaalaa juhlitaan jälleen 3. helmikuuta. Myös Vesala itse nousee illan aikana lavalle esiintymään.

Lue myös: Vesalalta yllätysuutinen: Jää vuosien mittaiselle tauolle

Lue myös: Emma Gaala saa uusia kategorioita - mukana kauan odotettu ja toivottu palkinto

Lue myös: JVG:n Ville Galle pettyi Emma Gaala -ehdokkuuksiin - "Odotin enemmän"

Kilpailut

Uusimmat