Kuva: AOP

Tina Turner suree poikansa kuolemaa - "Jätit maailman liian aikaisin"

12.12.2022 16:15 - Lauri Kujanpää

Ronnie Turner menehtyi 9. joulukuuta 62-vuotiaana.

Laulaja Tina Turner, 83, kohtasi 9. joulukuuta suuren surun, kun hänen poikansa Ronnie Turner menehtyi 62-vuotiaana. Kuolinsyytä ei tiedetä, mutta Ronnie oli kärsinyt vakavista hengitysvaikeuksista ennen kuolemaansa ja sairastanut aikaisemmin syöpää. 

Tina Turner julkaisi sosiaalisessa mediassa herkän kuvan, jonka yhteydessä hän puhuu Ronniesta.

"Ronnie, jätit maailman liian aikaisin. Surussa suljen silmäni ja mietin sinua, rakas poikani", laulaja kirjoittaa.

Julkaisu on saanut paljon surunvalitteluja Turnerin seuraajilta ja kollegoilta. 

Ronnien isä Ike Turner menehtyi vuonna 2007. Hän oli myös tunnettu muusikko. Ronnie toimi sekä muusikkona että näyttelijänä ja hän tähditti muun muassa What's Love Got to Do With It -elokuvaa, joka kertoi hänen vanhemmistaan. 

What’s Love Got to Do With It on myös yksi Tina Turnerin maineikkaan uran suurimmista hiteistä ja naisen ainoa Billboard-listan listaykkönen. Tina Turner sai kappaleella peräti kolme Grammy-palkintoa vuonna 1985.

Näet Turnerin julkaisun alta tai tästä. 

Lue myös: Tina Turner, 77, pakeni yöhön väkivaltaista suhdetta: "Se oli vaarallista"

Lue myös: Kygo ja legendaarinen Tina Turner yhdistävät voimansa - fanit menivät sekaisin uutisesta

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat