Kuva: AOP

Stranger Things -tähti näyttelee joulupukkia - elokuva ei sovi perheen pienimmille

18.09.2022 18:15 - Lauri Kujanpää

Violent Night julkaistaan 2. joulukuuta.

Stranger Things -sarjassa Jim Hopperia näyttelevä David Harbour, 47, ryhtyy seuraavaksi joulupukiksi.

Harbour nimittäin tähdittää Violent Night -nimistä elokuvaa, joka kertoo hieman erilaisemman joulutarinan. Elokuva ei kuitenkaan sovellu perheen pienimmille, sillä sen sanotaan olevan väkivaltainen musta komedia.

Violent Nightissa palkkasotilaiden joukko murtautuu jouluna rikkaan perheen kotiin ja ottaa nämä panttivangeiksi. Joukko ei ole kuitenkaan ajatellut kohtaavansa yllättävää vihollista, nimittäin joulupukkia, joka ei todellakaan ole mikään pyhimys.

Harbourin lisäksi elokuvaa tähdittävät muun muassa John Leguizamo, Alex Hassell sekä Beverly D'Angelo.

Näet Harbourin jakaman kuvan elokuvasta alta. Violent Night julkaistaan 2. joulukuuta.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Stranger Things on yksi Netflixin kaikkien aikojen menestyneimmistä sarjoista.

Harbour kertoi elokuussa BBC:n The One Show -ohjelman haastattelussa, että hän ei uskonut Stranger Thingsin menestykseen ensimmäisellä tuotantokaudella.

- Muistan, kun olimme kuvaamassa ensimmäistä tuotantokautta Atlantassa. Netflix oli antanut meille pienen budjetin ja yksi kampaajista tuli luokseni ja sanoi, että "En usko, että tämä toimii", Harbour sanoi.

- Kun kuvaukset päättyivät, ajattelin, että se oli siinä eikä toista tuotantokautta tule. Ajattelimme monet, että kukaan ei katso tätä ja tästä tulee katastrofi.

Lue myös: Stranger Things -tähti ei uskonut sarjan menestykseen - "Tästä tulee katastrofi"

Lue myös: Suosikkivideopeli pilasi Stranger Things -tähden elämän vuodeksi - "Pelasin ihan helvetisti"

Lähde: Looper

Kilpailut

Uusimmat