Kuva: Jaakko Kahilaniemi

Niko Saariselle Selviytyjät-kilpailussa juoniminen tuntuu edelleenkin pahalta: 'Repii sussa haavan auki'

13.08.2022 11:15 - Riia Frost

Niko Saarinen kertoo jopa pohtivansa edelleen tosi-tv-ohjelmista eläköitymistä.

Muun muassa NRJ-radiokanavan juontajana tunnettu Niko Saarinen, 35, on yksi tulevan Selviytyjät Suomi -kauden kilpailijoista. Uudella kaudella tulokkaat kohtaavat aiemmilta kausilta tutut selviytyjäkonkarit, joihin myös Saarinen kuuluu. Saarinen oli Selviytyjät Pohjola -kaudella, josta hän tippui pois 11. kilpailijana annettuaan oman koskemattomuusamulettinsa liittolaiselleen.

Saarinen pohtii Voice.fi:n haastattelussa, miten aikaisempi kokemus Selviytyjien maailmassa auttoi häntä valmistautumaan kilpailuun.

- Ei mitenkään. Sitä jotenkin ajatteli, että tämä on niin helppoa, kun tämän on jo kerran kokenut. Mutta siinä vaiheessa, kun pääset Malesian auringon alle, niin tajuat, että tämä paikka on vähän eri kuin Haaparannan saaristo. Kyllä se peli on niin eri ja uskallan jopa väittää, että se paikoitellen tuntuu eri formaatilta, Saarinen kertoo.

Selviytyjät Pohjola -kaudella Saarinen oli unohtanut pakata sukat mukaan, mihin tuotantotiimi joutui tuolloin puuttumaan. Saarinen paljastaa, että tällä kertaa hän oli muistanut pakata sukat, mutta myöntää joutuneensa jälleen käymään läpi pakkauslistaansa tuotantotiimin kanssa.

- Olen vähän sellainen hömelö, sillä en osaa millään valita vaatteita, vaan haluaisin aina pakata hirveän määrän niitä. Selviytyjissä se lista, mitä saa ottaa mukaan, on oikeasti aika mitätön, niin minun on esimerkiksi hirveän vaikea valita, että minkä värisen paidan haluan ottaa mukaani, Saarinen naurahtaa.

Rankkaa selviytymistä tosi-tv-konkarillekin

Saarinen on esiintynyt muissakin tosi-tv-ohjelmissa kuin Selviytyjissä. Juontaja tuli Suomen kansalle tunnetuksi vuonna 2008 Big Brother Suomi -sarjan neljänneltä kaudelta. Sen jälkeen Saarinen on nähty muun muassa Viidakon tähtöset -, Maisan ja Nikon - luksusmatkat sekä Farmi Suomi -ohjelmissa.

Kun Saariselta kysyykin, mikä kaikista tosi-tv-ohjelmista on ollut tähän mennessä rankin, juontajalle vastaus on helppo.

- Rankin on Selviytyjät, mutta se on myös formaatti, joka on antanut minulle eniten. Samaan aikaan, kun se on rankinta, on se myös maailman hienointa. Onhan se yksi maailman suurimmista ohjelmaformaateista, Saarinen pohtii.

- Aina, kun [ohjelman aikana] tuli epätoivon hetki, niin koitin miettiä, että tämä on sellainen paikka, jonne tosi moni ihminen haluaisi, ja jossa minulla on etuoikeus olla uudestaan, Saarinen lisää.

(kuva: Jaakko Kahilaniemi)

Saarisen mielestä Selviytyjissä rankinta on ollut erityisesti juoniminen, vaikka hän tiesikin jo entuudestaan, että se on iso osa kyseistä kilpailua.

- Jotenkin, kun alkaa se juoniminen, se on vähän niin kuin palaisit siihen hetkeen, jossa olet jo kerran ollut, ja josta olet jo aikaisemmin päässyt pois ja olosi on helpottunut, Saarinen avaa.

- Se on vähän kuin Nälkäpeli, jossa ne voittajat vaan tiputetaan sinne peliin uudestaan. Mä vain sanon, että se repii sussa jonkun sellaisen haavan auki, jota et edes tiennyt paikanneesi oman kauden jälkeen. En siis sano tätä pahalla, mutta se tuntuu todella paljon vaikeammalta, Saarinen lisää.

Saarinen myöntää myös, että kokeneelle konkarillekin voi välillä tuntua hieman haastavalta ja pahalta, kun muut kilpailijat huijaavat. 

- Ihan muutamassa päivässä olo tulee todella surulliseksi, kun tajuaa, että ”okei, se nyt on taas tätä", ja jos haluat olla täällä loppuun asti, niin tässä on vielä 30 päivää jäljellä, Saarinen lisää.

Saarinen kuitenkin korostaa, ettei Selviytyjät-ohjelma ole kilpailijoille pelkkää juonittelua, vaan kulisseissa voi tapahtua kivojakin asioita.

- Onhan meillä siellä esimerkiksi sanapelejä. Ei tv:ssä nyt tietenkään näytetä, kun ihmiset tekevät jotain tällaista. Mielestäni siis sitä hauskuutta ei näytetä Selviytyjissä samalla tavalla kuin miten se näkyy pelaajille. Mutta ei se haittaa, koska onhan tuo vain mielenkiintoisempaa noin, että siellä näytetään vain ne parhaat palat ja juonimiset, Saarinen analysoi.

- Mielestäni ainakin tämän sarjan ympärillä on käyty isoja keloja, että meneekö tämä paikoitellen kiusaamiseksi. Mutta itse en ole ikinä sitä nähnyt. Vaikka esimerkiksi olisi joku tyyppi, jota olisimme äänestämässä pois, ei sitä olla poissulkemassa kaikesta ulkopuolelle. Eli ei hän jää yksin, vaan on ihan samalla tavalla peleissä mukana, vaikka illalla äänestäisimmekin sitä, Saarinen lisää.

Eläköityykö Saarinen tosi-tv-ohjelmista?

Saarinen on aikaisemmin kertonut pohtivansa tosi-tv-ohjelmista eläköitymistä pitkän taipaleensa jälkeen. Juontaja paljastaakin, onko hän edelleen sitä mieltä, että tosi-tv-formaatit saavat jäädä toistaiseksi hänen osalta taakse.

- Kyllä. Olen niin monessa ohjelmassa ollut mukana, ettei minulla ole tällä hetkellä mitään hirveää hinkua mihinkään sarjaan. Viimeiset kaksi vuotta olen tehnyt todella monta duunijuttua ja realitya, niin veikkaan, että väistämättä tulee sellainen pieni hetki, että minun on pakko olla hetken aikaa poissa niistä, Saarinen toteaa.

- Sen lisäksi aloitan NRJ-aamussa ja intohimoni on tällä hetkellä radio. Enkä näe mahdollisuutta, että voisin olla meidän aamushow’stamme yhtäkkiä pitkän ajan poissa kuvauksissa. Senkin puolesta olen sidottu todella pitkäksi aikaa tänne Suomen kamaralle, Saarinen lisää.

Vaikka Saarisen osalta tosi-tv-ohjelmissa esiintyminen saattaa olla toistaiseksi jäissä, tähti antaa lopuksi vinkit kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan ylipäätänsä kyseisiin formaatteihin.

- Jos haluat realityllä tehdä itsellesi uran tai saada katsojat puolellesi, sinun pitää olla 100 prosenttisesti oma itsesi. Et voi esimerkiksi lähteä Selviytyjiin nostattamaan ”vähän lurpsattanutta julkisuuttasi” uuteen nousuun tai lähteä ainoastaan promoamaan uutta musiikkiasi, koska katsojat näkevät sen läpi. Ja silloin he eivät tule ikinä ihastumaan siihen hahmoosi, joka olet siellä, Saarinen vihjaa.

- Lähde täysillä messiin ja ehkä vähän leikkisästikin. Miettien, että joo, välillä tulee paskaa niskaan, mutta loppujen lopuksi tämä on vain yksi televisiosarja. Ja jos nyt suututan jonkun sillä, että juonin jonkun ulos, niin voi voi ja tätä se elämä tämän sarjan ympärillä nyt vaan oli. Eli olkaa omia itsejänne ja antakaa itsestänne kaikkenne, Saarinen lisää lopuksi.

Saarinen kertoo haastattelussa myös muun muassa, mitkä kolme asiaa tosi-tv-ohjelmiin osallistuminen on hänelle opettanut. Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Selviytyjät Suomi alkaa sunnuntaina 28.8. klo 19:30. Saarisen lisäksi uudella Selviytyjät-kaudella kilpailevat Wallu Valpio, Virpi Kätkä, Joalin Loukamaa, Karoliina Tuominen, Helmeri Pirinen, Markus Pöyhönen, Viivi Vaattovaara, Essi Unkuri, Leo Stillman, Sami Helenius, Tommi Manninen, Jasmiina Yildiz, Julia Korpinen, Heidi Suomi sekä Pok Biil. Ohjelman juontaa Juuso Mäkilähde.

Vuoden 2022 Selviytyjät Suomi -kilpailijat. (kuva: Jaakko Kahilaniemi)

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Juttu päivitetty 19. elokuuta 2022 kello 15:15.

Lue myös: Niko Saarinen saavutti unelmansa - aloittaa radion aamujuontajana yhdessä Julianna Jokelan kanssa

Lue myös: Niko Saarinen lähtee jälleen Selviytyjiin! Yritti kännipäissään perua osallistumisensa

Kilpailut

Uusimmat