Kaulanen osallistui jättisuosittuun ohjelmaan neljä vuotta sitten.
Amerikkalainen Selviytyjät-tv-sarja on rankka kokemus kisaajille.
Rissanen oli yksi Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista. Viime viikonloppuna selvisi, että ohjelman on voittanut Kristian Heiskari.
Selviytyjät Suomi -ohjelman uusi kausi sijoittuu Karibian rannikolle.
Niko Saarinen viihtyy edelleen reality-ohjelmien kasvona, mutta neljättä kertaa hän ei lähtisi Big Brotheriin.
Radio Novan Aamussa Akia ja Minnaa mietityttävät nyt pyllistelevät kiinalaiset ja karkkikauppojen myyjät. Hatullinen pashaa saapuu studioon Minnan syötäväksi, kuinka naisen käy? Ja onhan mukana tietysti myös tuottaja Parta-Markuksen ruokavinkki, kuuntele parhaat palat tästä!
Yksinäisyyttä kokenut Ann-Mari kutsui miehen kotiinsa yhdelle juomalle. Ilta päättyi kuoleman pelkoon ja nöyryyttävään ja väkivaltaiseen raiskaukseen.
Ullan sairauslistaan lukeutuu ainakin kuusi vakavaa sairautta.
Petra oli kokenut kiusaamista jo esikoulusta saakka.
Moni tavallinen sanamuoto tai teko voi tuntua lapsettomasta pahalta.
Yli 20 vuotta masennusta sairastanut Diana jäi lääkärin määräämiin lääkkeisiin pahasti koukkuun.
Palomiehenä työskennellyt Mikko oli palaa elävältä.
Podcastin aiheet ovat ensimmäistäkin kautta rankempia.
Sisältövaroitus: Artikkeli sisältää lapsen hyväksikäyttöön liittyvää materiaalia, joka ei sovellu herkimmille. Artikkelissa on myös hyväksikäytön uhrin itse tekemiä kuvituksia järkyttävistä tapahtumista.
Kim Herold laihtui ohjelman kuvauksissa yhdeksän kiloa.
Sampo Kaulasen vaimo kauhisteli miehensä kuvauksissa riutunutta olemusta.