Kuva: Handout

Aleksanteri Hakaniemi on tyytyväinen, ettei ole someajan lapsi: "Kaikki on yhtä suurta mielikuvan luomista"

02.08.2022 18:45 - Riia Frost

Hakaniemi antaa Instagram-julkaisussaan myös vinkin kaikille niille, jotka kokevat painetta olla jatkuvasti mielenkiintoisia sosiaalisessa mediassa.

Ajat muuttuvat ja niin myös sosiaalisen median merkitys nyky-yhteiskunnassa. Sosiaalinen media on entistä suuremmassa roolissa nykynuorten elämässä ja medioissa onkin pitkään pohdittu, millaisia vaikutuksia sillä on kasvaviin nuoriin ja lapsiin.

Laulaja Aleksanteri Hakaniemi, 27, pohtii kyseistä aihetta uudessa Instagram-julkaisussaan. Kyseisessä julkaisussa muusikko muistelee omaa nuoruuttaan, jossa sosiaalinen media ei ollut niin suuressa roolissa kuin nykypäivänä. Hakaniemi toteaakin olevansa iloinen siitä, ettei hän koskaan elänyt lapsuuttaan somepainoitteisessa maailmassa.

”En ole someajan lapsi ja pidän sitä hyvänä asiana. Sain kännykän luokkamme toiseksi viimeisenä ja tätä ennen sain kerran lainata äitini puhelinta illaksi musiikkiopiston konserttiin. Larppasin kännykkäihmisiä värinäytötön nokia-puhelin kädessäni ja pelasin matopeliä. Oman puhelimen saatuani pääsin vihdoin kavereideni tasolle. Pidän sometonta lähtöruutua arvossa, koska olen saanut elää kahta eri aikaa”, Hakaniemi avaa.

Hakaniemi muistelee, kuinka sosiaalinen media tuli ensimmäistä kertaa hänen elämäänsä Messenger-sivuston kautta laulajan ollessa vasta ala-asteikäinen. Hakaniemi ei suinkaan viittaa Facebookin Messenger-keskustelusovellukseen, vaan Windows Live Messenger -pikaviestintäohjelmaan, joka julkaistiin vuonna 2005. Hakaniemi kertoo, miten hän ei voinut antaa omaa "meseosoitettaan" ihastukselleen, koska heidän perheellään ei ollut tuolloin vielä kunnollista internettiä.

”Yläasteella, kun Google vihdoin lävähti pahvilaatikon kokoiselle näyttöpäätteelle, oli jo liian myöhäistä”, Hakaniemi lisää.

Hakaniemi myös vertaa internetin merkitystä hänen nuoruudessaan nykyajan somekulttuuriin. Hakaniemen mielestä somen kasvava rooli nykynuorten elämässä ei ole välttämättä kaikin puolin hyvä asia.

”Omassa nuoruudessani internetissä käytiin, mutta nykyään siellä ollaan. Ei ole kahta eri maailmaa, vaan kaikki on yhtä suurta mielikuvan luomista. Kiusaaminen on saanut täysin uusia muotoja, kun lapset levittelevät toisistaan juoruja, jotka sinkoilevat alustalta toiselle uusien silmäparien edelleen lähetettäväksi. Kieli, jota käytetään, on rumempaa kuin ennen, eikä epäselvyyksiä omasta sosiaalisesta asemasta ole”, Hakaniemi sanoo.

Aleksanteri Hakaniemi tutustui sosiaaliseen mediaan vasta ala-asteikäisenä. (kuva: Kerttu Malinen)

Hakaniemen mielestä nykynuorten some-esikuvien käytös netissä ei auta tilannetta yhtään sen enempää.

”Vahvat some-esikuvat kannustavat kiinnittämään huomiota henkiseen hyvinvointiin, mutta samaan aikaan asian todellinen laita on helpompaa peittää kuin koskaan. Kaikki tapahtuu saman tien, eikä tylsyyttä suvaita”, Hakaniemi toteaa

”Tuntuu, että omassa kuplassanikin mielenkiintoisena pysymisen vaatimus on liian suuressa roolissa. Mietin usein, että miksi minulla on oikeus kirjoittaa tai julkaista yhtään mitään, koska ei se varmasti kiinnosta, ja jos en ole jatkuvasti kiinnostava, minua ei enää seurata”, Hakaniemi lisää.

Hakaniemi myös korostaa, miten somessa seuraamisen, tykkäämisen ja kommentoinnin rooli on täysin toisenlainen kuin silloin, kun hän itse liittyi Facebookiin. Hakaniemi kertoo, että tuolloin jokaisista julkaisuista tykättiin varauksetta ja kaikkiin niihin myös kommentoitiin.

”Nykyään tuntuu, että nämä ovat isoja hyväksymisen leimoja, joita jaetaan harvoille ja valituille”, Hakaniemi pohtii.

Hakaniemi miettiikin julkaisussaan ratkaisuja sille, että somen tuomat paineet ja ongelmat saataisiin kitkettyä.

”Tässä ajassa nuorten ei ole helppoa rakentaa omaa identiteettiään. Samalla nuoruuden vuodet ovat vain kerran elämässä, ja niiden varaan olisi hyvä pystyä nojaamaan kasvaessaan kohti aikuisuutta. En ole täysin perillä koulujen antamasta sosiaalisen median kasvatuksesta ja nykyvanhempien keskimääräisestä valistustehokkuudesta, mutta molempien tarve on tällä hetkellä valtava. Sosiaalisessa mediassa kaikkiin voi olla yhteydessä, mutta jokainen siellä on yksin”, Hakaniemi kirjoittaa.

Julkaisunsa lopuksi Hakaniemi antaa vinkin kaikille niille, jotka kokevat painetta olla jatkuvasti mielenkiintoisia sosiaalisessa mediassa.

”Ihminen on kiinnostavin silloin, kun se ei sitä yritä olla. Tylsyys on arvokasta, koska silloin ainutkertainen elämä kestää hetken verran pidempään”, Hakaniemi korostaa.

Hakaniemen koko pohdiskelujulkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Radio Novan aamujuontajat herkistyivät suorassa lähetyksessä - "Kyyneleet silmissä"

Lue myös: Aleksanteri Hakaniemi hyppäsi sivuun artistiuraltaan ja tutustui itseensä: "Sisälläni oli tyhjää"

Kilpailut

Uusimmat