Kuva: AOP

Demi Moore vastustaa ajatusta, jossa iäkkäillä ei saisi olla pitkiä hiuksia: 'Ei merkitystä tai perustaa'

27.07.2022 11:45 - Riia Frost

- Muistan kuulleeni jonkun sanovan, että kun naiset vanhenevat, heillä ei saisi olla pitkiä hiuksia, Moore kertoo.

Näyttelijä Demi Moore, 59, tunnetaan lukuisten elokuvarooliensa lisäksi myös pitkistä ja tummista hiuksistaan. Moore painottikin People-julkaisussa, ettei hiusten kasvattaminen ole suinkaan itsestäänselvyys ja tavoite voi vaatia paljon huolellista hoitoa.

Tästä syystä Moore paljasti, ettei hän aio enää koskaan ajaa itseään kaljuksi roolia varten, kuten hän oli tehnyt G.I. Jane -toimintaelokuvassa (suom. Sotilas Jane).

- Luulen, että nyt tässä iässä tiedostan, ettei minun tarvitse todistaa mitään. Joten, jos he haluavat hiusteni olevan erilaiset, he voivat antaa minulle peruukin. Se ei ole niin varmaa, miten hiukset kasvaisivat takaisin, Moore toteaa.

- Olen tehnyt kaikkea hiuksilleni: ajanut ne pois, värjännyt niitä ja olen myös pitänyt polkkatukkaa. Kun en ole töissä, yritän olla tekemättä niille juuri mitään, Moore lisää.

Moore perustelee valintansa myös sillä, että hän ei edes pidä siitä, että muut käsittelevät hänen hiuksiaan.

- On jo stressaavaa, jos joku koskee niihin. Jos minun ei täydy lähteä mihinkään, en altista niitä lämmölle, vaan annan niiden vain olla. En myöskään pese niitä liian usein, Moore sanoo.

Moore myöntää, että pitkät hiukset tuovat hänelle myös paljon itsevarmuutta. Lisäksi hänen pitkät hiuksensa ovat myös osittain kannanotto joidenkin ihmisten vanhanaikaiseen ajattelumalliin liittyen iäkkäisiin naisiin.

- Muistan kuulleeni jonkun sanovan, että kun naiset vanhenevat, heillä ei saisi olla pitkiä hiuksia. Se asia jäi vaivaamaan minua. Kuka sanoo noin? Se sai minut ajattelemaan, että ”jos hiukset kykenevät kasvamaan, eivätkä ne ole huonossa kunnossa, niin miksi emme voisi pitää niitä pitkinä?"" Moore pohtii.

- En ole tyytyväinen sääntöihin, joilla ei ole minkäänlaista merkitystä tai perustaa, Moss lisää.

Moss kantaa siis itsevarmasti pitkiä hiuksiaan ja on ylpeä iästään. Näyttelijätähti juhliikin pyöreitä vuosiaan 11. marraskuuta. Moss on viime aikoina keskittynyt enemmän muotimaailmaan ja onkin luonut oman Andie-uimapukumalliston.

Moore ei suinkaan ole lopettanut näyttelijänuraansa, vaan hänet on nähty viimeksi Nicolas Cagen tähdittämässä Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka -elokuvassa, joka sai ensi-iltansa 22. huhtikuuta.

Demi Moore on ylpeä pitkistä ja tummista hiuksistaan, eikä aio ajaa niitä enää koskaan pois. (kuva: AOP)

Lue myös: Demi Moore julkaisi ensimmäiset yhteiskuvat uuden puolisonsa kanssa - suhde on nyt Instagram-virallinen

Lue myös: Demi Mooren uusi rakas paljastui - deittailee huippukokkia

Lähteet: People, Daily Mail

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat