Kuva: AOP

Elon Musk ja Natasha Bassett eroavat kaksosuutisen myötä - läheinen lähde vahvistaa tiedon

12.07.2022 11:15 - Riia Frost

Natasha Bassettin läheinen lähde kertoo näyttelijän lopettaneen romanttisen suhteen sen jälkeen, kun Elon Muskin uutisoitiin saaneen yllätyskaksoset.

Miljardööri ja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk, 51, ja australialainen näyttelijä Natasha Bassett, 30, ovat eronneet. Tieto pariskunnan erosta tuli päiviä sen jälkeen, kun Muskin uutisoitiin saaneen viime vuoden marraskuussa salaa kaksoset hänen omistaman Neuralink-yrityksen ylimmän johtajan Shivon Zilisin, 36, kanssa. Kaksosten syntymä tapahtui viikkoja ennen kuin Musk ja hänen entinen kumppaninsa Grimes eli Claire Boucher, 34, saivat tyttölapsen viime vuoden joulukuussa. Musk on vahvistanut tiedon Twitter-julkaisussaan 7. heinäkuuta.

Bassetin läheinen lähde kertoo yksinoikeudella Hollywood Life -julkaisussa, että näyttelijä lopetti romanttisen suhteen Muskin paljastuksen jälkeen.

- Hän kuitenkin toivoo, että he voisivat olla edelleen ystäviä, lähde kertoo.

- Natasha on oppinut niin paljon Elonilta ja hän on kiitollinen kaikesta ajasta, jota he ovat viettäneet yhdessä, koska se on ollut hänelle erittäin erityistä ja jopa epätodellisen tuntuista, lähde lisää.

Lähde painottaa, ettei pariskunnan ero tule vaikuttamaan Bassettin ja miljardöörin äidin Maye Muskin, 74, ystävyyssuhteeseen.

- Natasha jumaloi Mayea ja heidän välisensä yhteys, jonka he ovat muodostaneet, tulee jatkumaan, lähde vahvistaa.

Lähde sanoo, että Basset on päättänyt keskittyä tällä hetkellä hänen uraansa, joka on noussut Elvis-elokuvan myötä. Basset näyttelee kyseisessä elokuvassa legendaarisen laulajan Elviksen lukioaikaista tyttöystävää Dixie Lockea.

- Elvis-elokuvan ensi-illan myötä viimeiset viikot ovat olleet hyvin stressaavia Natashalle. Näytteleminen on aina ollut hänen unelmansa ja ensirakkautensa. Hän saa nykyään työstään sellaista tunnustusta, jonka vuoksi hän on työskennellyt ahkerasti koko elämänsä ajan. Ja hän tiedostaa, että hänen täytyy kävellä seuraavat askeleensa yksin, eikä hänellä ole aikaa ulkoiselle melulle, lähde korostaa.

Muskin ja Bassettin tapailusta uutisoitiin ensimmäisen kerran viime helmikuussa, kun pariskunnan nähtiin poistuneen yhdessä miljardöörin yksityiskoneesta. Pariskunnan lähipiiri oli kertonut samoihin aikoihin, että Musk ja Bassett olivat tapailleet toisiaan jo muutaman kuukauden, mutta toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka kauan pariskunta ehti olla yhdessä ennen eroaan.

Natasha Basset näyttelee juuri ilmestyneessä Elvis-elokuvassa Dixie Lockea. (kuva: AOP)

Lue myös: Elon Musk kertoo nostavansa työntekijöidensä lastenhoitoetuuksia - ilmoitti asiasta Twitterissä

Lue myös: Elon Musk kommentoi kaksosten syntymistä: "Teen parhaani parantaakseni syntyvyyskriisiä."

Lähteet: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat