Kuva: AOP

Sandra Bullock vetäytyy tauolle - "Olen palanut loppuun"

22.06.2022 22:15 - Iiro Myllymäki

Näyttelijä ei tiedä, kuinka pitkän tauon aikoo pitää.

Näyttelijätähti Sandra Bullock, 57, aikoo pitää taukoa näyttelemisestä. Juuri The Lost City -elokuvan pääroolissa nähty nainen kertoo The Hollywood Reporterin haastattelussa työtaakan kasvaneen liian suureksi.

- En halua olla sidoksissa kenenkään muun aikatauluihin kuin omiini, Bullock kertoo.

Nainen haluaa nyt keskittyä perhe-elämään kahden lapsensa kanssa.

- Olen palanut loppuun. Olen niin väsynyt. En kykene tekemään terveellisiä ja fiksuja päätöksiä, ja tiedän sen, Bullock sanoo.

Näyttelijä ei tiedä, kuinka pitkän tauon hän aikoo pitää. Nainen kertoo tajunneensa, että työstä on tullut häntä kannatteleva tukipilari, mutta hän ei halua määritellä itseään vain työn kautta.

Jo maaliskuussa Bullock kertoi CBS:n Sunday Morning -ohjelmassa halustaan rauhoittua kotielämään.

- Olen aina vain juossut seuraavaa asiaa kohti. Haluan vain olla läsnä nykyhetkessä, Bullock sanoi.

Bullock on viime vuosina näytellyt muun muassa elokuvissa Bird Box, Ocean’s 8 ja The Unforgivable. Hän on tehnyt töitä myös elokuvatuottajana.

Lue myös: Sandra Bullock häpeää yhtä elokuvarooliaan - "Kunpa en olisi tehnyt sitä"

Lue myös: Oscar-palkittu Sandra Bullock jättää näyttelemisen hetkeksi - kertoo syyn tuoreessa haastattelussa

Lähde: Huffington Post

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat