Kuva: AOP

Ex-puolison mukaan Mariah Careyn poistuminen kotoa maksaa satoja tuhansia

12.06.2022 20:15 - Jenni Tuusjärvi

Suurella tähdellä on suuret kustannukset. Jo pelkkä kotoa poistuminen aiheuttaa mittavia kuluja.

Pop-tähti Mariah Carey, 53, on tunnettu kalliista maustaan ja näyttävästä elämäntavastaan. Careyn entinen puoliso, näyttelijä Nick Cannon, 41, puhui entisen puolisonsa elämäntavoista The Joe Budden -podcastin haastattelussa. Cannonin mukaan hänen entinen puolisonsa ei poistu kodista kovinkaan edullisesti.

Careyn poistuminen kotoa maksaa hänen entisen puolisonsa mukaan jopa lähes 200 000 euroa. Kustannukset syntyvät hänen mukaansa turvallisuuspalveluista, ehostautumisesta sekä lentokoneen käytöstä. Suurella tähdellä on suuret kustannukset.

Cannonin mukaan hän ei menestyksekkäästä urastaan huolimatta ollut kohdannut vastaavia kustannuksia, ennen kuin alkoi suhteeseen laulajan kanssa. Hän myös kertoo halunneensa osallistua pariskunnan elinkustannuksiin.

- En ole mikään "boy toy", Cannon toteaa viitaten siihen, ettei ollut suhteessa Careyn kanssa rahan takia. Hänen mukaansa ihmiset kyseenalaistivat sen, miksi laulaja meni Cannonin kanssa naimisiin.

Näyttelijä kertoo myös ottaneensa ammattilaisilta vastaan neuvoja siitä, kuinka voisi edistää uraansa tienatakseen enemmän.

Laulaja ei kursaile laadun kanssa, vaan on valmis maksamaan siitä. Vanity Fairin mukaan tähti majoittui muun muassa kiertueensa aikana hotelleissa, joissa yöpyminen kustansi jopa yli 10 000 euroa yöltä. Careyn kerrotaan saaneen lahjaksi hulppean veneen entiseltä puolisoltaan, miljardööri James Packerilta. Packer ja laulaja erosivat vuonna 2016.

Cannon ja Carey menivät naimisiin vuonna 2008. Pariskunta sai kaksoset vuonna 2011 ja heidän suhteensa päättyi avioeroon vuonna 2014.

Lue myös: Mariah Carey julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa - oliko tämä viesti perään haikailevalle exälle?

Lue myös: Nick Cannon haikailee ex-vaimonsa Mariah Careyn perään, vaikka onkin saamassa lapsen toisen naisen kanssa

Lue myös: Mariah Carey inspiroitui Frendit-sarjan ikonisesta hiustyylistä - Jennifer Aniston kommentoi heti

Lähde: Insider

Korjaus 13.6.2022 klo 14.01: Poistettu virheellinen tieto lahjaksi saadun veneen ylläpitokustannuksista.

Kilpailut

Uusimmat