Kuva: EBU / Sarah Louise Bennett

Ukrainan viisubiisi sai tunteikkaan, sodasta kertovan musiikkivideon - kerännyt miljoonia katseluja

17.05.2022 10:15 - Minttu Tikkanen

Sanoituksia on tulkittu sodan myötä uudella tavalla.

Tämän vuoden Euroviisut voittaneen Ukrainan edustaja Kalush Orchestran kappale Stefania kertoo äideistä, mutta Venäjän aloittaman sodan myötä kappaleen sanoitukset saivat aivan uuden merkityksen. Nyt yhtye on julkaissut kappaleelle musiikkivideon, jonka myötä yhteys ei enää jää epäselväksi. 

"Kerran päätin kirjoittaa tämän kappaleen äidilleni, mutta sodan alkaessa kappale sai paljon uusia merkityksiä. Vaikka kappaleessa ei ole sanaakaan sodasta, monet alkoivat assosioida laulun äiti-Ukrainaan", jäsenet kertovat videon kuvauksessa.

Videolla nähdään karusti tuhoutuneita rakennuksia Ukrainassa sekä sotilaita, jotka pelastavat lapsia vanhempiensa luo. Ukrainassa kappaleesta onkin puhuttu sodan hymninä.

"Yhteiskunta alkoi kutsua sitä sodan hymniksi. Jos Stefania on sotamme hymni, haluaisin, että siitä tulee voittomme hymni", muusikot jatkavat. 

Video julkaistiin sunnuntaina, mutta se on jo parissa vuorokaudessa kerännyt Youtubessa yli 7 miljoonaa katselukertaa. 

Videon voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Jopa kuuden maan epäillään yrittäneen huijata tämän vuoden Euroviisu-äänestyksessä

Lue myös: Ukraina on Euroviisujen suurin ennakkosuosikki - yhtye kertoo haastattelussamme, miten uskoo sodan vaikuttavan tuloksiin

Kilpailut

Uusimmat