Kuva: Sami Kuokkanen/Tekele Productions

Kotimainen rikossarja niittää mainetta myös kansainvälisesti - julkaistaan jo tällä viikolla

23.03.2022 21:15 - Minttu Tikkanen

Rooleissa nähdään muun muassa Emmi Parviainen.

Suomalainen rikossarjauutuus Transport on mukana maailman suurimmassa ja arvostetuimmassa pelkästään tv-sarjoihin keskittyvässä Series Mania -tapahtumassa. Sarja on tänä vuonna ainoa pohjoismainen tuotanto, joka kisaa tapahtuman pääkilpasarjassa. Se saa tapahtumassa maailman ensi-iltansa tänään 23. maaliskuuta Ranskan Lillessä.

Sarjan ohjannut ja käsikirjoittanut Auli Mantila on otettu sarjan saamasta lämpimästä vastaanotosta.

Transportin saama kansainvälinen huomio on mielestäni osoitus siitä, että tällä alalla on edelleen tilaa ja tilausta itseilmaisulle, tarinankerronnalle ja käsityöläisyydelle, Mantila kuvailee.

Sarjaa tähdittävät muun muassa Emmi Parviainen, 36, Pirkko Hämäläinen, 62, ja Maria Heiskanen, 51. Suomen ensi-iltansa sarja saa 25. maaliskuuta Yle Areenassa.

Lue myös: Tampereella kuvattu Hollywood-elokuva saa vihdoin Suomen ensi-iltansa - pääosassa Breaking Bad -tähti

Lue myös: Kotimainen sarjauutuus kertoo ennennäkemättömän tarinan: "Tätä olemme odottaneet"

Lue myös: Uusi hyytävä rikossarja julkaistaan pian - toisessa pääosassa Salkkari-tähti

Lähde: ePressi

Kilpailut

Uusimmat