Kuva: AOP

Kerttu Rissanen ja Sami Uotila toteuttivat vauhdikkaan somehaasteen, seuraajilta kehuja: "Kondis kohdillaan"

23.03.2022 19:15 - Iiro Myllymäki

Liikunnallinen haastevideo ei mennyt kerralla purkkiin.

Salatuista elämistä tuttu pariskunta Sami Uotila ja Kerttu Rissanen, 26, ovat ottaneet osaa fyysiseen somehaasteeseen. On the beat -haasteessa kahden ihmisen tulee suorittaa samanaikaisesti erinäisiä liikunnallisia liikkeitä, joihin kuuluu muun muassa askelluksia ja erilaisia hyppyjä.

Nopeatempoinen haaste ei ole sieltä helpoimmasta päästä, eivätkä Uotinen ja Rissanenkaan saaneet videota kuvattua ensimmäisellä yrittämällä.

”Tätä kuvattiin Samin kanssa viime pe ja aikamoinen treeni tuli kun ei ihan ekalla mennyt purkkiin”, Rissanen kirjoittaa Instagramiin jakamansa videon yhteydessä.

Videon pääset katsomaan alta tai tämän linkin takaa.

Video on kerännyt tuhansia tykkäyksiä, ja kommenteissa esimerkiksi Salkkarit-kollegat ovat ihastelleet kaksikon menoa.

”Hulluu!” kirjoittaa Jasmin Voutilainen.

”Siis nyt mä sanon että on kondis kohdillaan”, kommentoi Monika Lindeman.

"Ihania ootte", on puolestaan kommentoinut Ilona Chevakova.

Kerttu Rissanen työskentelee nykyään ryhmäliikunta- ja joogaohjaajana.

Alkuperäisen On the beat -haastevideon pääset katsomaan alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Kerttu Rissanen julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Sami Uotilan kanssa - "Viikonloppu oli kiva"

Lue myös: Kerttu Rissanen julkaisi kuvan kehostaan Selviytyjät-kuvausten jälkeen - "Ei tavoitevartaloni"

Kilpailut

Uusimmat