Kuva: Riia Frost

Euroviisuedustaja The Rasmus paljasti viisi faktaa UMK-finaalista - yksi herätti fanien huomion

15.03.2022 17:45 - Riia Frost

The Rasmus voitti Uuden Musiikin Kilpailun 26. helmikuuta Jezebel-kappaleellaan.

Uuden Musiikin Kilpailu julkaisi virallisella Instagram-tilillään videon, jossa Suomen Euroviisuedustaja The Rasmus paljastaa viisi faktaa finaalin kulisseista. Yhtyeen jäsenet ovat laulaja Lauri Ylönen, 42, uusi kitaristi Emppu Suhonen, 36, rumpali Aki Hakala, 42 ja basisti Eero Heinonen, 42.

Julkaisussa nähdään kaikki neljä yhtyeen jäsentä paljastavan vuorotellen UMK-finaalin faktoja, jotka saivat kaikki jäsenet nauramaan videon aikana.

The Rasmuksen listaamat viisi faktaa UMK-finaalista näet alta.

1. Suhonen ja Hakala tilasivat jatkuvasti kuohuviiniä neljälle, mutta todellisuudessa joivat ne kaikki kahdestaan.

2. Ylösellä ei ollut ollenkaan alushousuja finaalissa.

3. Yhtye oli tajuttomaan ihastunut toiseen UMK-kilpailijaan Bessiin.

4. Ylönen unohti kilpailun kenraaliharjoituksissa Jezebel-kappaleen sanat ja lauloi vain ”dippai daita”.

5. The Rasmuksen piti tehdä viime vuoden Suomen euroviisuedustajan Blind Channel -yhtyeen kanssa Instagram-live-lähetys hotellin saunan lauteilta. Valitettavasti yhtyeet eivät saaneet lupaa toteuttaa tätä käytännössä.

Kyseinen video on kerännyt lukuisia tykkäyksiä ja sydän-emojeita, mutta erityisesti viides fakta herätti Instagram-kommenttikentässä suurta ylistystä ja toiveita sen mahdollistamisesta tulevaisuudessa.

”Instagram-live Blind Channelin kanssa saunassa olisi siisteintä ikinä”, yksi ylisti.

”Sauna-live olisi kyllä kova”, toinen totesi.

”Miksi kaikki hauska on kielletty? Ehkä tulevaisuudessa sitten”, kolmas vihjaa.

The Rasmus voitti UMK-kilpailun ylivoimaisesti kerätessään kansainväliseltä euroviisuraadilta yhteensä 68 pistettä ja Suomen yleisöltä 242 pistettä.

Euroviisukilpailun semifinaalit järjestetään 10. ja 12. toukokuuta ja finaali 14. toukokuuta 2022. Suomi tulee kilpailemaan semifinaalin ensimmäisessä lohkossa.

Katso Uuden Musiikin Kilpailun hulvaton Instagram-julkaisu alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: The Rasmuksen UMK-voittobiisistä nousi kohu - "Rasistinen herjaus"

Lue myös: The Rasmukselle UMK-voitto ei ollut itsestäänselvyys: 'Ei tuudittauduttu ennakkosuosikin titteliin'

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat