Kuva: AOP

Meat Loafin tytär kertoo laulajan viimeisistä hetkistä - "Hän vitsaili edelleen"

24.01.2022 13:15 - Iiro Myllymäki

Meat Loaf menehtyi 74-vuotiaana.

Laulaja ja näyttelijä Meat Loaf menehtyi torstaina 20. tammikuuta. Meat Loaf, oikealta nimeltään Michael Lee Aday, kuoli 74-vuotiaana TMZ:n tietojen mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Miehen tytär Amanda Aday, 41, on kertonut isänsä viimeisistä hetkistä People-lehden haastattelussa. Aday kertoo, että Meat Loaf näki viimeisen vuorokautensa aikana paitsi vaimoaan ja tyttäriään, myös läheisimpiä ystäviään.

- Menimme hänen luokseen sairaalaan heti, kun pystyimme. Istuimme hänen vierellään ja pidimme häntä kädestä, Aday kertoo.

Naisen mukaan Meat Loafin huumorintaju oli tallella aina viime hetkiin asti.

- Hän näytti keskisormea parille meistä, mikä on hyvin hänen kaltaistaan. Se oli hyvä merkki. Hän oli edelleen läsnä ja vitsaili, Aday sanoo.

Amanda Aday, Meat Loaf ja miehen ex-vaimo ja lasten äiti Leslie Aday vuonna 1999 (kuva: AOP)

Nainen kertoo olevansa hyvin kiitollinen, että pääsi vielä siskonsa Pearlin kanssa näkemään isänsä kuolinvuoteella. Laulajan vaimon Deborah Gillespien kerrotaan olleen miehensä vierellä, kun tämä menehtyi.

TMZ:n tietojen mukaan Meat Loafin kunto heikkeni nopeasti, kun hän oli saanut koronatartunnan. Viihdemedian tiedossa ei ole, oliko mies ottanut koronarokotteet. Mies puhui julkisesti koronarajoituksia ja esimerkiksi kasvomaskien käyttämistä vastaan.

Meat Loaf muistetaan muun muassa kappaleistaan I’d Do Anything for Love (But I Won’t Do That) ja Paradise By the Dashboard Light. Hän näytteli myös lukuisissa elokuvissa, kuten The Rocky Horror Picture Show ja Fight Club.

Lue myös: Laulaja Meat Loaf on kuollut - vaimo vierellä viimeisinä hetkinä

Lue myös: Rock-legenda paljastaa: Vihaan hittikappaleeni esittämistä

Lähteet: Metro, TMZ

Kilpailut

Uusimmat