Kuva: AOP

Scifi-klassikkoelokuvat kääntyvät tv-sarjoiksi, paljastaa ohjaajalegenda Ridley Scott

23.11.2021 10:15 - Lauri Kujanpää

Scott paljasti Variety-julkaisun haastattelussa, että sekä Blade Runner- että Alien - Kahdeksas matkustaja -elokuvat, kääntyvät tv-sarjoiksi.

Muun muassa Alien - Kahdeksas matkustaja-Gladiator-Blade Runner- ja Prometheus-elokuvat ohjannut Ridley Scott, 83, paljasti Variety-julkaisun haastattelussa mielenkiintoisen yksityiskohdan.

Mies on nimittäin tekemässä Blade Runnerista tv-sarjaa.

- Olemme kirjoittaneet siihen jo pilottijakson, joten Blade Runnerista on tulossa tv-ohjelma, Scott sanoi.

Kyseessä ei ole ainoa Scottin klassinen tieteiselokuva, joka on muuttumassa sarjaksi. Ohjaaja lisäsi, että myös Alien-elokuvasarja saa "samanlaisen käsittelyn" ja ensimmäinen jakso on parhaillaan tekeillä käsikirjoituksen osalta. 

Blade Runner julkaistiin vuonna 1982 ja sitä tähditti Harrison Ford. Elokuva kertoo dystopisesta Los Angelesista vuonna 2019, missä replikanttien teloittaja Rick Deckard keskeyttää eläkepäivänsä etsiäkseen paenneen androidinelikon

Scottin ohjaama ensimmäinen Alien-elokuva, Alien – kahdeksas matkustaja, kertoo miehistöstä, joka löytää tuntemattoman eliömuodon vieraalta planeetalta. 

Lue myös: Ohjaajalegenda lyttää supersankarielokuvat - "V*tun tylsiä"

Lue myös: Gladiator 2 tulee vielä, vakuuttaa Ridley Scott - hittielokuvasta yli 20 vuotta

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat