Kuva: Senja Rapila

Tuure Boelius on nähnyt myös megasuosion varjopuolet - ystävilleen hän on kuitenkin ihan tavallinen Tuure

28.07.2021 12:15 - Minttu Tikkanen

Tuure Boelius on saanut viime vuosina osakseen jättisuosiota.

Laulaja Tuure Boelius, 20, vieraili Satu Kotosen haastateltavana Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa ja kertoi avoimesti muun muassa julkisuuden varjopuolista, joita on kohdannut uransa aikana. Boelius kertoo, ettei juurikaan käy nuorten suosimissa baareissa eikä teini-ikäisenä voinut mennä esimerkiksi Linnanmäelle, koska toiset nuoret piirittivät silloista teini-idolia niin innokkaasti. Silti Boelius toteaa sen olevan hinta, jonka hän on valmis maksamaan saadakseen tehdä töitään.

- Toivon, ettei se kuulosta suurelta uhraukselta. Mieluummin elän tätä elämää, teen näitä kivoja juttuja ja toteutan omia unelmiani kuin käyn Linnanmäellä. Jos se on se hinta, niin maksan ihan mielelläni, Boelius kuvailee.

Boelius uskoo, että olisi jonkin verran eri tyyppi, jos olisi elänyt niin sanotusti ihan taviksena. Hän myös myöntää, että vaikka moni samassa asemassa oleva ei sano sitä ääneen, hänelle suosion menettäminen olisi varmasti kaikesta huolimatta iso kolaus. 

- Tiedän kyllä, että näin iso julkisuus on aivan varmasti vaikuttanut minuun, varmasti olisin erilainen. Kyllä varmaan, jos tämä kaikki loppuisi, voisi olla todella vaikea opetella elämään niin, että ei olekaan enää relevantti, ei enää pyydetäkään näihin haastatteluihin. Se olisi varmaan itselle kaikista kovin pala kuitenkin, Boelius pohtii.

Haastattelussa Boelius kiittelee ystäviään siitä, että heille hän on edelleen ihan tavallinen Tuure. Porilaissyntyinen muusikko kertoo, että oikeasti läheiset ystävät ovat kyllä säilyneet, osa yläasteelta asti. 

- Joskus luulen, että heidän on edelleen vaikea ymmärtää sitä, miten joku muu näkee minut niin eri tavalla kuin he, Boelius arvelee.

Boelius kertoo myös, että julkisuudesta huolimatta hän on päättänyt säilyttää saman luoton ihmisiin kuin aiemminkin.

- Ei voi lähtökohtaisesti alkaa ajattelemaan, että joka kerta, kun tapaat uuden ihmisen, niin hän haluaa minusta jotain muuta kuin hyvän ihmisen elämäänsä. Ei voi alkaa pelätä paikkoja, Boelius sanoo. 

Boelius aloitti uransa Youtube-videoiden tekijänä vuonna 2015, jonka jälkeen ponnahti musiikkiuralle julkaisemalla ensimmäisen singlensä Eikö sua hävetä vuonna 2017. 

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Tuure Boelius tuo julki mietteensä Pride-kuukaudesta - pitää brändien toimintaa "luotaantyöntävänä"

Lue myös: Tuure Boelius ei ole uskaltanut matkustaa kahteen vuoteen julkisilla - 'On pelottavaa olla minä'

Kilpailut

Uusimmat