Kuva: AOP / Atte Kajova

Heidi Sohlbergin on väitetty "ratsastavan sairaudellaan" julkisuudessa - sanoo nyt suorat sanat

13.07.2021 15:15 - Iiro Myllymäki

Heidi Sohlberg sai viisi vuotta sitten rintasyöpädiagnoosin, ja nainen on puhunut syöpäkamppailustaan avoimesti julkisuudessa.

Heidi Sohlberg, 40, kertoo olleensa tasan viisi vuotta sitten leikkauksessa, jossa häneltä poistettiin molemmat rinnat. Sohlberg oli saanut rintasyöpädiagnoosin, ja rintojen lisäksi häneltä poistettiin myöhemmin myös munasarjat. Nainen on nyt jakanut Instagramissa itsestään sekä tuoreen kuvan että otoksen sairaalapediltä viiden vuoden takaa.

”Aikamoinen matka ollut. Tasan 5 vuotta sitten pelotti, jännitti, oli hyppy tuntemattomaan…matka leikkaussaliin tuntui ikuisuudelta. Leikkaus kesti monta tuntia, ja heräämössä ensimmäinen ajatus oli vain että JES, olen hengissä, mitä sitten jos tissit on leikattu pois”, Sohlberg kirjoittaa.

Nainen on puhunut sairaudestaan avoimesti julkisuudessa vuosien varrella. Vuoden 2001 Miss Suomi kertoo saaneensa tästä myös ikäviä kommentteja.

”Jotkut ovat kyseenalaistaneet minun ’sairauskertomukset’…kuinka ratsastan sairaudella julkisuudessa. Ei ole oikeaa tapaa käsitellä sairautta. Joku haluaa sulkeutua täysin. Joku haluaa avata omaa tarinaansa riisutusti, niin kuin minä olen tehnyt. En todellakaan sen takia, että saisin julkisuutta, vaan koska se auttoi minua itseäni jaksamaan ja käsittelemään todella vaikeaa ja pelottavaa asiaa, puhumalla siitä avoimesti ja rehellisesti”, Sohlberg kirjoittaa.

Nainen on huomannut, että monet ovat saaneet toivoa ja tukea hänen tarinastaan. Hän on itse oppinut muun muassa, ettei terveyttä tule pitää itsestäänselvyytenä.

Sairaus tulee näkymään vartalossani lopun elämääni, mutta olen ylpeä jokaisesta arvesta ja muhkurasta. Tänäänkin”, nainen kirjoittaa.

Koko päivityksen näet alta tai tämän linkin takaa.

Aiemmin kesällä Sohlberg kertoi iloisia uutisia syöpähoidoistaan. Hän kertoi voivansa loppuvuodesta lopettaa viiden vuoden jälkeen syöpälääkkeen syömisen.

”Voin kertoa, että en muista koska oisin ollu näin iloinen ja onnellinen. Kiitos elämä ja kiitos te kaikki ihmiset, ketkä siihen kuulutte”, Sohlberg kirjoitti.

Tämän päivityksen pääset katsomaan alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Heidi Sohlberg julkaisi suloisen kuvan lapsistaan - somekansa: "On äiti saanut lettejä tehdä"

Lue myös: MTV: Heidi Sohlberg rankoista vaihdevuosistaan: "Kunhan saan olla terve, muulla ei merkitystä"

Kilpailut

Uusimmat