Kuva: Niila Arajuuri

Paulus Arajuuren isoveli Niila teki biisin Huuhkajille - "Yhtä tunteiden vuoristorataa"

16.06.2021 12:15 - Roy Kokkonen

Sukupolvien unelma -kappale syntyi "aika ketterästi", kun Huuhkajien EM-paikka varmistui.

– Koko päivä oli yhtä tunteiden vuoristorataa, kertoo Niila Arajuuri

Oli lauantai ja edessä Suomen jalkapallomaajoukkueen historian ensimmäinen EM-peli. Etunimellään musiikkia tekevä Niila julkaisi maaliskuun lopussa Sukupolvien unelma -kappaleen, joka on Huuhkajien kannatusbiisi. Unelmaa oltiin nyt toteuttamassa.

Niilan veli, Paulus Arajuuri kohtasi tanskalaispelaajat nurmella. Niila puolestaan piti omaa kisastudiota veljensä kotona Kyproksella. Sitten koko jalkapallomaailman järkytykseksi  tanskalaispuolustaja Christian Eriksen tuupertui maahan ensimmäisen puoliskon lopulla. 

– Jo pelipäivän aamuna tuli liikutuksen kyyneleet, että tänään oikeasti mennään kisoihin. Sitten itse pelissä tuli järkytyksen kyynelet. Siinä kohtaa kaikelta muulta katosi merkitys. Ei sen jälkeen voi olla kuin äärettömän kiitollinen, että Eriksen selvisi, Niila sanoo huojentuneena Voice.fi:n haastattelussa.

Eriksen sai äkillisen sairaskohtauksen ja hänen sydämensä pysähtyi. Koko jalkapallomaailma seurasi, kun häntä elvytettiin stadionilla.

Lopulta joukkueille ja kotikatsomoihin tuli tieto, että Eriksen on hengissä ja tajuissaan sairaalassa. Siinä tilanteessa kumpikin joukkue toivoi, että peli pelattaisiin loppuun. Niin myös tehtiin, ja dramaattinen ottelu päättyi lopulta Huuhkajien voittoon. 

Tiistaina Eriksen kertoi Instagramissa, että hän voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Kisabiisi Sukupolvien unelma syntyi niin ikään tunnemyrskyn vallassa, kun Suomi varmisti paikkansa EM-kisoihin. Niila seurasi peliä kotonaan Berliinissä, jossa hän on asunut jo viiden vuoden ajan.

– Siinä kohtaa palkittiin ne kaikki uhraukset, mitä Paulus ja muut pelaajat olivat tehneet huippu-urheilun eteen. Onni pikkuveljen ja huuhkajien puolesta oli niin valtava, että noissa tunnelmissa biisi syntyi aika ketterästi. Kappale on kunnianosoitus huuhkajien saavutusta ja suomalaisuutta kohtaan. 

Pääasiassa englanniksi laulava Niila on tehnyt musiikkia Saksassa jo pitkään. Suurena innoittajana hänen urallaan on maassa huippusuosittu Samu Haber. Miehen esikoislevyn julkaisi Saksan Universal, ja Niila on päässyt kiertämään loppuunmyytyjä stadioneja Sunrise Avenuen lämppärinä.

– Ekan levyn jälkeen iski kuitenkin jonkinlainen musiikillinen kipsi. Kahteen vuoteen ei tullut kuin kaksi julkaisua. Puristin mailaa liian kovaa, ja tuntui, että piti sekoittaa pakkaa jollain tavalla, Niila kertoo.

Pohjalla oli kytenyt ajatus omasta levy-yhtiöstä. Nyt aika tuntui kypsältä. Niin syntyi Wellos Records, jossa mukana ovat Niilan lisäksi Paulus-veli ja hyvä ystävä Janne Kyöstilä. Sen jälkeen musiikkia on valmistunut entiseen malliin.

– Se avasi jotkut padot luovuuden suhteen. Toinen englanninkielinen levy on määrä julkaista loppuvuodesta ja lisäksi loppukesästä on luvassa EP. Ehdottomasti haluan tehdä musiikkia myöhemmin myös suomeksi.

Katso musiikkivideo alta tai täältä:

Lue myös: Christian Eriksen julkaisi ensimmäisen kuvan sydämenpysähdyksen jälkeen - "Kiitos kaikille"

Kilpailut

Uusimmat