Kuva: EBU / Andres Putting

Pääministerin terveiset tavoittivat Blind Channelin - "Tunsimme tuen myös kotikatsomoista"

21.05.2021 15:45 - Roy Kokkonen

Blind Channel nähdään Euroviisujen finaalissa lauantaina. Kun finaalipaikka varmistui, some räjähti. Terveisensä lähetti muun muassa pääministeri Sanna Marin.

Suomalaisbändi Blind Channel pääsi Euroviisujen semifinaalista jatkoon torstai-iltana ja esiintyy finaalissa lauantaina paikalla 16.

Bändin tiedottaja Taija Holm kertoo Iskelmän Satu Kotosen haastattelussa, että finaalipaikka Euroviisuissa on merkkipaalu yhtyeen kansainvälisellä uralla. 

– Tässä on erittäin työteliäs ja päämäärätietoinen kokoonpano. He vaativat itseltään, mutta myös muilta paljon. He ovat maailman parhaita työkavereita, Holm ylistää Blind Channelia.

Kun finaalipaikka varmistui, kansainvälinen yleisö riehaantui mylvimään "Finland, Finland" -kannustushuutoja bändille. Blind Channel tukijoukkoineen eivät kuitenkaan ole päässeet nauttimaan Suomi-hurmoksesta täysillä, sillä he viettävät suurimman osan ajasta eristyksissä.

– Meidän puolesta käydään jopa kaupassa. Myös areenalla olemme omassa kuplassamme. Mutta olemme kuitenkin aistineet, että aika moni muu maa on meidän puolella, Holm paljastaa.

– Eilisen yleisöreaktion valtava voima kirvoitti kyllä hymyn huulille. Ja tunsimme tuen myös kotikatsomoista, koska some räjähti.

Muun muassa pääministeri Sanna Marin kirjoitti finaalipaikan varmistuttua kannustusviestin bändille Twitterissä.

– On mahtavaa, että muutkin kuin musiikkialan ihmiset osoittavat tukensa yhtyeelle ja koko musiikkialalle. Toivottavasti on kirkkaampia aikoja edessä, koska kansainväliseen uraankin liittyy livekenttä. Kyllä me sitä tarvitaan, se on välttämätön osa, Holm painottaa.

Bändille on varattu pressitila sunnuntaille Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Ennen paluuta Suomeen edessä on kuitenkin vielä paljon työtä.

– Meillä on todella tiukat aikataulut. Täällä on paljon töitä, jotka eivät näy yleisölle. Olemme tehneet parisataa haastattelua, kenraaleja, läpimenoja, kuvauksia, somea ja koronatestejä. Viime yönä nukuin neljä tuntia ja 40 minuuttia, mikä on aika keskimääräistä täällä.

Lue myös: Blind Channelin viisuesitystä hehkutetaan netissä: "Ensimmäinen, mitä isäni on koskaan kehunut"

Lue myös: MTV: Tätä et tv:ssä nähnyt - Blind Channelin reaktio finaalipaikasta tallentui videolle

Lue myös: Sanna Marin innostui Blind Channelin viisumenestyksestä - some villiintyi finaalipaikasta

Voice.fi, Iskelmä, Radio City, SuomiRock ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat