Kuva: MTV3

Konsta Hietanen oli pitkään ilman työyhteisöä - iloitsee nyt Salkkarit-pestistä

11.03.2021 10:15 - Henna Koste

Näyttelijä Konsta Hietanen on tottunut tekemään töitä yksin.

Voiko Konsta Hietasesta puhua mainitsematta miehen monipuolisuutta? Tuskin. Lapsitähdestä on varttunut 36-vuotias mies, joka on tehnyt menestyksekästä uraa niin jalkapalloilijana, näyttelijänä kuin muusikkonakin. Hietanen on myös viiden lapsen isä. Viime vuonna Hietanen liittyi Salatut elämät -sarjan näyttelijäkaartiin. Hietanen kertoo, että hän seurasi Pihlajakadun käänteitä aktiivisesti silloin, kun sarja alkoi. 

- Silloin seurasin tiiviisti kaikki jaksot, sen jälkeen satunnaisemmin. Kun sarja alkoi, olin teini, 14-vuotias. Silloin ei ollut niin montaa rautaa tulessa, ehti hyvin seurailla, Hietanen naurahtaa. 

Uuden työnsä parissa Hietanen on viihtynyt sanojensa mukaan hyvin. Samanhenkiset ihmiset ja työympäristö ovat olleet isossa roolissa viihtyvyyden suhteen. 

- Olen ollut aikuisvuosina ehkä vähän liikaakin yksin tekijä. Elämä piristyy niin paljon, kun saa sosiaalista kanssakäymistä, Hietanen sanoo. 

Tähdet, tähdet -ohjelman voittanut Hietanen kuvailee myös musiikkikilpailun olleen mieluinen kokemus yhteisönkin puolesta. Mies kertoo työskennelleensä viimeksi työyhteisössä monia vuosia sitten, kun hän teki opettajan sijaisuuksia. 

- Siellähän oli tavallaan työyhteisö, mutta kun kävi eri kouluissa, työyhteisö oli koko ajan eri, Hietanen kertoo. 

Hän muistuttaa, että hyvä työilmapiiri ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. 

- On kiva lähteä aamulla töihin. Ymmärrän hyvin, että monet ovat viihtyneet täällä pitkään, Hietanen kehuu Salatut elämät -sarjan tiimiä.

Konsta Hietanen näyttelee Salatut elämät -sarjassa poliisina työskentelevää Mikiä. (kuva: Emmi Moilanen)

Lue myös: Muistatko? 10 yllättävää suomalaistähteä, jotka ovat näytelleet Salatut elämät -sarjassa

Kilpailut

Uusimmat