Kuva: AOP

Johnny Depp hävisi oikeudessa - ex-vaimo Amber Heard toimitti todisteita Deppia vastaan

03.11.2020 21:15 - Lauri Kujanpää

Myös Depp ja Heard ovat taistelleet jo lähes kaksi vuotta oikeudessa.

Näyttelijä Johnny Depp, 57, haastoi The Sun -lehden oikeuteen vuonna 2018 julkaisun jutun takia, missä Deppia kutsuttiin "vaimonhakkaajaksi". The Sun käytti termiä sen takia, että miehen ex-vaimo Amber Heard, 34, on syyttänyt Deppia pahoinpitelystä.

Nyt on uutisoitu, että Depp on hävinnyt oikeudessa. Tuomarin mukaan The Sun -julkaisulla oli oikeus käyttää termiä, sillä se on "oleellisesti totta". Heard oli toimittanut oikeuteen jopa todisteita asiasta ja The Sunin puhemies kiitti naista "rohkeudesta".

Deppin asianajaja kutsuu oikeuden ratkaisua "perverssiksi" ja sanoo, että Depp aikoo valittaa päätöksestä.

Amber Heard ja Johnny Depp. (kuva: AOP)

The Sun on käyttänyt termiä jutuissaan, joissa on uutisoitu Deppin ja Heardin välisestä oikeustaistelusta. Depp haastoi Heardin oikeuteen peräti 50 miljoonasta dollarista, eli noin 44 miljoonasta eurosta, ja muun muassa syyttää Heardia siitä, että hän on liannut miestä julkisesti, ja tämä on vaikuttanut näyttelijän elinkeinoon negatiivisesti. Heard on taas kertonut, että Depp on pahoinpidellyt häntä.

Heard on myös tuonut oikeuteen kuvia, joissa Depp käyttää huumeita. Deppia on puoltanut taas muun mussa pariskunnan taloudenhoitaja, joka kertoi, että ei ole koskaan nähnyt Deppin satuttavan Heardia.

Depp pyysi syyskuussa lykkäystä hänen ja Heardin väliseen oikeudenkäyntiin, sillä hän on kuvaamassa Fantastic Beasts -fantasiaelokuvasarjaa.

Lue myös: Johnny Depp tapailee yli 20 vuotta nuorempaa mallia - "Aluksi he puhuivat paljon puhelimessa"

Lue myös: Johnny Depp pyytää oikeudenkäynteihin lykkäystä - syynä fantasiaelokuvan kuvaukset

Lähde: BBC

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat