Kuva: Shutterstock

Netflixin haastaja päätyi konkurssiin - lähes kahden miljardin sijoitus kuihtui

22.10.2020 18:15 - Lauri Kujanpää

Palvelu lanseerattiin myös Suomessa viime keväänä.

Huhtikuussa lanseerattu suoratoistopalvelu Quibi yritti haastaa Netflixin sekä muut suoratoistopalvelut erikoisella tavalla: Quibi pyrkii erottautumaan muun videosisällön joukosta ennen kaikkea sisältöjen lyhyellä kestolla. Kaikki Quibi-jaksot ovat pituudeltaan 10 minuuttia tai alle.

Nyt kuitenkin muun muassa Deadline-sivusto uutisoi, että palvelu on päätetty sulkea kannattamattomana. Perustaja Jeffrey Katzenberg oli kertonut asiasta tiedotteella.

- Quibi oli suuri idea ja halusimme saada sen todellakin toimimaan. Meidän epäonnistumisemme ei johtunut ainakaan yrittämisestä, sillä yritimme käydä kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi, Katzenberg muun muassa sanoi.

Quibi ei ollut lopulta kannattava. (kuva: Shutterstock)

Quibi ei ollut ihan pieni investointi, vaan sen kehittelyyn ja markkinointiin oltiin kerätty noin kaksi miljardia dollaria, eli noin 1,7 miljardia euroa. Nyt kaikki sen 200 työntekijää on irtisanottu.

Yhdysvalloissa Quibin lanseerausta tuki suuri markkinointikampanja, mutta siitä huolimatta palvelu putosi nopeasti ulos sovelluskauppojen ladatuimpien sovellusten kärkijoukosta.

Lue myös: Uusi suoratoistopalvelu avautui myös Suomessa – sisältö ja palvelu suunniteltu erityisesti älypuhelimille

Lue myös: Netflixille tulossa uusi haastaja - mukana jo nimekkäitä sisällöntekijöitä

Lähde: Deadline

Kilpailut

Uusimmat