Kuva: Senja Rapila

Kaija Koo on saanut itsekin voimaa musiikistaan - "Se on win-win"

16.09.2020 18:45 - Roy Kokkonen

Kaija Koo on ollut mukana Kummit Live: Elämä lapselle -konserteissa alusta lähtien.

Laulaja Kaija Koo on ollut mukana Kummit Live: Elämä lapselle -konserteissa jo ensimmäisestä tapahtumasta lähtien. Vuodesta 1995 lähtien järjestetty konsertti järjestetään tänä vuonna ilman yleisöä. Konsertissa on mukana artistien lisäksi terveydenhuollon asiantuntijoita ja pieniä potilaita perheineen.

Kaija Koo kertoo Voice.fi:lle, että asia on tärkeä koko Suomelle.

- Tämä tapahtuma on ollut merkityksellinen koko Suomelle, ei pelkästään minulle. Tällaisina hankalina aikoina meidän pitää tukea toisiamme, ja lapsethan ovat tietysti tuleva voima ja toivo. On erittäin hyvä, että saamme apua eri tilanteisiin, hän kertoo.

Tällä kertaa konsertti toteutetaan ilman liveyleisöä. Se nähdään suorana lähetyksenä MTV3:lla ja Radio Novalla. Vaikka yleisöä ei paikan päällä ole, artisti uskoo, että illan tunnelma välittyy jokaiselle kotikatsomoihin.

- Tämä on erityinen kerta siinä mielessä, että ketään ei ole studiossa paikalla. Aikaisempina vuosina on ollut mielettömiä isoja konsertteja. Ei se mitään. Kun laulan tuolla, ajattelen, että kaikki ovat minun luonani, vaikka eivät ole fyysisesti läsnä.

Kaija Koo on tunnettu suurista, voimaannuttavista kappaleista, jotka viestivät toivoa kuuntelijalle. Mutta mistä artisti itse saa toivoa?

- Olen halunnut itse ruokkia itseäni toivolla. Ja sitä kautta ojentaa käden ihmisille, jotka ovat pulassa. Olen itsekin saanut voimaa näistä kappaleista, joiden tekstit ovat toiveikkaita. Se on win-win, hän nauraa.

Lue myös: Kaija Koon uuden biisin lyriikat kuultiin härskisti väärin: "Kikkelit niskassa..."

Lue myös: Kaija Koo laulaa hitissään tutusta suomalaislaulajasta: "Näen hänet laulaessani sitä"

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat