Kuva: AOP

MTV: Joonas Nordman aloittaa Putouksen juontajana

14.09.2020 11:15 - Iiro Myllymäki

Joonas Nordman siirtyy Putouksen juontajan pestiin ainakin tulevan kauden ensimmäisessä jaksossa.

MTV kertoo, että seuraavalla Putous-kaudella nähdään uusi juontajakasvo. Putous Allstars -ohjelmassa ainakaan ensimmäistä jaksoa ei juonna Roope Salminen, 30, vaan Joonas Nordman, 34. Roope Salminen on juontanut sarjan viisi viimeisintä kautta. Vasta ohjelman ensimmäisen jakson juontaja on julkistettu, ja ohjelmassa nähdään Nordmanin lisäksi ainakin yksi toinenkin juontajakasvo.

Joonas Nordman on ollut Putouksessa mukana monessa eri roolissa. Hän on aiemmin toiminut sarjassa paitsi näyttelijänä, myös ohjaajana ja käsikirjoittajana. Putouksen all stars -kaudella Nordman keskittyy pelkästään juontajan hommiin.

- Tavallaan tämä on ihan linjassa sen kanssa, että on taas jotain uutta, mutta en sitten tiedä mitä seuraavaksi tämän parissa tekisi. Alkaa olla kaikki semmoiset hommat, mitä minä jotenkin osaan olla tehtynä, että tämä on rooli, jota en ole vielä tässä ohjelmassa kokenut, Nordman sanoo MTV Uutisten haastattelussa

Roope Salminen on juontanut Putousta viiden kauden ajan. (kuva: AOP)

Ainakaan vielä ei ole tiedotettu, mistä juontajavaihdos johtuu. Roope Salmisen maine on ollut koetuksella, kun häntä on syytetty pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Asiaa on käsitelty syksyllä käräjäoikeudessa. Ilta-Sanomat kysyi käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä Salmiselta, uskooko hän oikeusjutun vaikuttavan juontopestiinsä. 

- En tiedä. Teidän pitää varmasti kysyä MTV:ltä, milloin he haluavat oman ohjelmansa juontajat julkistaa, mutta käsittääkseni pressi on joskus syyskuun puolella joskus. Mulla ei ikävä kyllä mitään enempää sanottavaa tässä vaiheessa, Salminen sanoi tuolloin Ilta-Sanomille.

Putous Allstarsin ohjaaja Riku Nieminen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että on mahdollista, että Roope Salminen nähdään tälläkin kaudella juontajana. Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan todennäköistä, että Salminen juontaisi kaikkia ensimmäisen jakson jälkeen tulevia jaksoja. All stars -kausi on neljän jakson mittainen, ja kussakin jaksossa nähdään eri kokoonpanoja.

Putouksen tulevan kauden tähdet julkistettiin jo noin kuukausi sitten. Mukana ovat Riku Nieminen, Jenni Kokander, Joonas Nordman, Kiti Kokkonen, Christoffer Strandberg, Jussi Vatanen, Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Mikko Penttilä, Ernest Lawson, Mari Perankoski, Timo Lavikainen, Pilvi Hämäläinen ja Mikko Töyssy. Putous Allstars alkaa 19. syyskuuta.

Joonas Nordman on tullut Putouksen lisäksi tunnetuksi myös omaa nimeään kantavan keskusteluohjelman vetäjänä.

Lue myös: Tulevan kauden Putous-tähdet julkistettiin - mukana 14 suosikkinäyttelijää

Lue myös: MTV: Riku Nieminen palaa Putoukseen - ottaa näyttelijäntyön lisäksi myös uudet ohjat käsiinsä

Lähteet: MTV, Ilta-Sanomat, Ilta-Sanomat

Juttua päivitetty 14.9. klo 12.10: Aiemmin jutussa kerrottiin, että Joonas Nordman toimisi koko kauden juontajana. Juttuun lisätty Ilta-Sanomien kertoma ja myöhemmin tiedotteessa kerrottu tieto siitä, että vasta ensimmäisen jakson juontaja on julkistettu. Lisätty myös Riku Niemisen IS:lle antamat kommentit.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat