Kuva: AOP

Alyssa Milano esittelee erikoisen koronaoireen - "Ottakaa tämä tosissanne!"

13.08.2020 18:45 - Lauri Kujanpää

Milano jakoi oireesta videon Twitter-palvelussa.

Uutisoimme vastikään, että näyttelijä Alyssa Milano, 47, on kertonut sosiaalisessa mediassa sairastaneensa tietämättään koronavirusta. Milanon tuolloin julkaisemassa kuvassa hänet nähdään hengitysmaski kasvoillaan.

Nyt Milano on kertonut uudesta erikoisesta oireesta. Tähti nimittäin julkaisi Twitter-sivullaan videon, jossa kertoo, että hänen tukkansa lähtee viruksen takia.

"Ajattelin näyttää teille, mitä koronavirus tekee sinun hiuksillesi. Pyydän, ottamaa tämä tosissanne", Milano kirjoittaa julkaisutekstissä ja käyttää vielä hashtagia: "muistakaa se hemmetin kasvosuoja".

Jos video ei näy, katso se täältä.

Kuun alussa Milano kertoi vakavista oireistaan:

"Tässä olen minä huhtikuun toisena päivänä, kun olin ollut jo kahden viikon ajan kipeä. En ole ollut koskaan näin kipeä. Kaikkialle sattui. Hajuaisti oli poissa. Tuntui siltä, että elefantti istuisi rinnallani. En voinut hengittää. En saanut pidettyä ruokaa sisälläni. Laihduin kahden viikon aikana neljä kiloa. Olin niin hämilläni."

Lue myös: Alyssa Milano sairasti koronaviruksen, vaikka testit näyttivät negatiivista: "Luulin kuolevani"

Lue myös: Alyssa Milanon neulottua kasvomaskia pilkataan netissä: "Olet erityisellä tavalla typerä"

Kilpailut

Uusimmat