Kuva: Emmi Moilanen

MTV: Riku Nieminen palaa Putoukseen - ottaa näyttelijäntyön lisäksi myös uudet ohjat käsiinsä

12.06.2020 12:30 - Reija Saarinen

Riku Nieminen muistetaan ehkä parhaiten Munamies-hahmostaan.

Näyttelijä Riku Niminen, 34, tekee MTV:n mukaan paluun suosittuun Putous-ohjelmaan. Tulevalla Allstars-kaudella Niemisellä on kuitenkin muutamakin rauta tulessa, sillä hän hoitaa näyttelijäntöiden lisäksi myös ohjauksen. 

– Asia on ollut mulla jo pitkän aikaa tiedossa, koska ohjaan kauden. Se on erikoinen tilanne, kun ohjaa puolentoista tunnin liven ja on mukana myös näyttelemässä. Oikeastaan unelma-ammatti, jos näin voi sanoa, Nieminen kertoi MTV Uutisille.

Nieminen muistetaan ehkä parhaiten Munamies-hahmostaan, josta hän ei ole omien sanojensa mukaan päässyt eroon vuosienkaan jälkeen. Hän ei silti koe "Putous-leimaa" millään tavalla haittana. 

– Väittäisin, että Suomessa halutaan ajatuksen tasolla pitää yllä sitä, että on viihdetaiteilijoita ja taiteilijoita. Suomi on kuitenkin niin pieni maa, että jos viihdetaiteilijat tekisivät pelkkää viihdettä ja taiteilijat pelkkää taidetta, se ei toimi. Näkisin, että se asetelma on murtunut, hän pohtii.

Sosiaalisessa mediassa uutinen Niemisen paluusta otettiin innolla vastaan. 

"Aivan loistavaa, että Riku on mukana."

"Onnellisuus huipussaan, koska suosikki."

Lue myös: IS: Riku Nieminen erosi vaimostaan

Lue myös: Jenkkisivusto hämmästelee Munamiehen ’hullua suomalaista videota’

Lähde: MTV

 
 

Kilpailut

Uusimmat