Kuva: AOP

Me Naiset: Maria Ohisalo tekee jopa 15 tunnin työpäiviä - yksi keino auttaa rentoutumaan

16.04.2020 21:45 - Lauri Kujanpää

Ohisalo toimii sisäministerinä.

Sisäministeri Maria Ohisalolla, 35, on riittänyt kiirettä. Jo ennen koronakriisiä hän teki töitä 12-15 tuntia päivässä ja eikä tahti ole helpottunut, sillä kriisin takia työt venyvät aamuyöhön ja viikonlopuille asti.

Ohisalo paljasti Me Naiset -lehden haastattelussa, että hänellä on eräs rentoutumistapa, jolla saa avatukset hetkeksi muualle. Sisäministeri nimittäin sulkee silmänsä ja ajattelee Japania.

- Olen kerran päässyt käymään Japanissa ja rakastuin maahan täysin, sen erikoisuuteen, ristiriitoihin ja vastakohtiin. Matkani jälkeen olen pyrkinyt löytämään erilaisia väyliä samoihin tunnelmiin vaikkapa japanilaisen ruuan ja kirjallisuuden kautta, fiilistelemällä kuvia puutarhoista ja muistikuvia kylpylöistä, Maria kertoo Me Naisille ja jatkaa:

- Arjen piilopaikkani on päästä hetkeksi japanilaiseen zeniin ajatuksissani.

Ohisalo sanookin, että pysähtymistä täytyy harjoitella.

- Pysähtymistä omassa elämässä pitää kyllä harjoitella. Se on välillä vaikeaa, kun työssä on koko ajan vauhti päällä.

Lue myös: Suomalainen liikemies kommentoi epäonnistuneita suojamaskikauppoja - "En ole tällaista nähnyt"

Lue myös: Laura Voutilainen viettää karanteeniaikaa kuntoilun merkeissä - huoli kesästä painaa mieltä

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat