Kuva: AOP

"Minut raiskattiin, huumattiin ja pidettiin vankina" - Duffy kertoi järkyttävästä kokemuksestaan

26.02.2020 07:50 - Reija Saarinen

Duffy on nähty myös Suomessa. Vuonna 2009 hän esiintyi Pori Jazzeilla.

Uskomattomasta äänestään tunnettu laulajakaunotar Duffy, 35, julkaisi omalla Instagram-tilillään kirjoituksen, jossa hän kertoo syyn sille, että katosi julkisuudesta vuosien ajaksi. 

Nainen kertoo kirjoituksessa järkyttävästä tapahtumasta, jonka käsitteleminen vie varmasti aikaa.

"Voitte vain kuvitella, miten monta kertaa olen suunnitellut tämän kirjoittamista. Sitä miten sen kirjoitan ja sitä tunnetta, mitä tunnen sen jälkeen, kun olen sen julkaissut", Duffy kirjoittaa ja jatkaa:

"Minut raiskattiin, huumattiin ja minua pidettiin vankina muutamien päivien ajan. Selvisin, mutta toipuminen vei aikaa. Voin kertoa, että kuluneen vuosikymmenen aikana tuhansien ja tuhansien päivien ajan olen odottanut, että tunnen auringon paisteen jälleen sydämessäni."

Duffyn mukaan hän kertoi kaiken ensimmäistä kertaa viime kesänä eräälle toimittajalle, joka sai hänet avautumaan. Se, että hän ei käyttänyt ääntään asian kertomiseen johtui siitä, ettei hän halunnut näyttää tuskaansa kaikille.

"En halunnut näyttää kaikille sitä surua silmissäni. Mietin, että miten voin laulaa sydämestä, joka on särkynyt. Pikkuhiljaa sydän on alkanut parantua."

Naisen kirjoitus on saanut hänen seuraajissaan aikaan monenlaisia tuntemuksia. 

"Olen shokissa. Lähetän sinulle rakkautta."

"Tämä ei ollut se kirjoitus, jonka ajattelin lukevani sinusta vuosien jälkeen. Olen niin pahoillani."

"Olen niin pahoillani, että olet joutunut käymään tällaista läpi. Olet kuitenkin hurjan rohkea, kun uskallat puhua siitä ääneen."

Koko päivityksen sekä kaikki kommentit pääset lukemaan alta. Jos julkaisu ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Ann-Mari raiskattiin 11 vuotta sitten: "Jos en saa tuota miestä laukeamaan, hän tappaa minut"

Kilpailut

Uusimmat