Audiokirjojen palkitseminen osaksi musiikkigaalaa? Alan asiantuntijat kertovat mielipiteensä

31.01.2020 12:15 - Milena Raappana

Kirjallisuuden murros pakottaa huomioimaan audioteokset

Helsingin kirjamessujen luotsaajana Salmi tietää, että äänikirjat ovat tuoneet murroksen suomalaiseen kirjallisuuskulttuuriin. Usein ne on rakennettu alkuperäisen kirjallisuusteoksen pohjalta, mutta myös muutamia pelkästään äänikirjaksi tehtyjä kirjoja on olemassa.

Esimerkiksi äänikirjapalvelu Storytel on tuottanut The Original -sarjaa, joiden teokset ovat vain äänikirjoja. Storytel myös lanseeraa maaliskuussa äänikirjojen palkintogaalan. 

Kaikki eivät kuitenkaan ole katsoneet audiobisneksen nousua kirjallisuudessa hyvällä.

- Joidenkin kirjailijoiden mielestä äänikirjojen buumi huonontaa kirjallisuutta. Heidän mielestään se pakottaa tekemään suoraviivaisia ratkaisuja kirjoittamisessa ja suosii kronologista järjestystä, koska äänikirjoissa on vaikea palata taaksepäin. Mielestäni äänikirjoissa on kuitenkin monia mahdollisuuksia ja suoraan äänikirjaksi kirjoittaminen  ei  ole laadullinen heikkous, vaan yksi tapa kirjoittaa, Salmi sanoo.

Hänestä suomalainen kirjallisuus on palkintojen suhteen kovin vanhanaikainen, vaikkakin muutoksia on myös tehty esimerkiksi arvostettuun Finlandia-palkintoon.

(kuva: Yle, Atte Mäläskä)

Siitä huolimatta, että kirjallisuuspiireissä perinteet ovat juurtuneet syvälle, hän uskoo sen reagoivan esimerkiksi äänikirjojen ja spoken word -teosten palkitsemiseen ennemmin kuin musiikkialan.

- Kirjallisuuden on pakko reagoida, koska muuten meiltä menee bisnes alta, Salmi naurahtaa

Painettujen kirjojen myynti on laskenut ja suomalaisten tapa kuluttaa kirjallisuutta on muuttunut parina viime vuonna äänikirjoja, tapahtumia ja lukupiirejä painottavaan suuntaan. 

- Kirjallisuus elää myllerrystä. Musamaailman myllerrys taas on nähty, kun tuli Spotify ja levymyynti romahti. Heidän ei tarvitse stressata asiaa tai ottaa kirjailijoita huomioon. 

Lue myös: Mitä Emma-ehdokkaat ajattelevat Maustetytöt-kohusta? Vain yksi antoi suoran vastauksen

Lue myös: Emma-gaalan tuomaristossa jääviysongelma? Chisulla tiivis työside raadin puheenjohtajaan

Kilpailut

Uusimmat