Kuva: AOP

Emma Watson julkaisi maistiaisen uutuuselokuvasta, fanit innostuivat: "Olet niin kaunis!"

28.11.2019 20:45 - Lauri Kujanpää

Videota on katsottu yli 3 miljoonaa kertaa.

Harry Potter -elokuvista supertähteyteen noussut kuvankaunis Emma Watson, 29, on julkaissut maistiaisen tulevasta Pikku Naisia -elokuvasta, jossa näyttelee pääosaa.

Elokuva perustuu yhdysvaltalaisen Louisa May Alcottin samannimiseen klassikkoromaaniin 1800-luvulta. Se kertoo Marchin perheen neljän tytön elämästä, kun perheen isä on pappina rintamalla Yhdysvaltain sisällissodassa

Klassikkoromaaniin perustuvan leffan on ohjannut Greta Gerwig ja sen pääosissa nähdään Watsonin lisäksi muun muassa Saoirse Ronan, Timothée Chalamet, Florence Pugh, Eliza Scanlon, Laura Dern sekä Meryl Streep.

Watsonin seuraajat ovat katsoneet videota yli 3 miljoonaa kertaa sekä antaneet sille hurjan määrän ihastelevia kommentteja.

"Olet niin kaunis!"

"Odotan tätä elokuvaa innolla. Olet suosikkini"

"Ihana Emma!"

Emma Watson oli vastikään kovasti otsikoissa, kun hänen kollegansa kertoi paljastuksen Harry Potter -elokuvien kulisseista. Voit lukea lisää tästä.

Pikku Naisia julkaistaan Suomen elokuvateattereissa 31. tammikuuta 2020.

Näet videon alta tai tästä.

Lue myös: Emma Watson poseerasi tyrmäävänä muotilehden kuvauksissa, fanit ylistävät: "Niin seksikäs!"

Lue myös: Harry Potter -elokuvasta löytyy hauska yksityiskohta - oletko huomannut?

Lue myös: Harry Potter -kulisseissa kipinöi - "Heidän välillään oli aina jotain"

Kilpailut

Uusimmat