Kuva: AOP

Huippumalli Emily Ratajkowski haastettiin oikeuteen - "Toiminut ilman lupaa"

24.10.2019 15:15 - Lauri Kujanpää

Valokuvaaja syyttää Ratajkowskia tekijänoikeusrikkomuksesta.

Valokuvaajat ovat heränneet Hollywoodissa toden teolla ja kohteena ovat olleet julkkisten Instagram-postaukset. Olemme uutisoineet aikaisemmin, kuinka Victoria Beckhamia, 45, sekä Jennifer Lopezia, 50, on syytetty luvattomista kuvajulkaisuista. Paparazzit ovat kertoneet, että tähdet ovat rikkoneet näillä tekijänoikeuksia. Voit lukea lisää tästä ja tästä.

Nyt The Blast -julkaisu raportoi, että mallikaunotar Emily Ratajkowski, 28, on saanut myös haasteen. Valokuvaaja Robert O´Neil syyttää Ratajkowskia tekijänoikeusrikkomuksesta, sillä Ratajkowski oli julkaissut Instagramissa O´Neilin ottaman kuvan ilman lupaa. O´Neil ei ole saanut asiasta myöskään minkäänlaista korvausta.

"Ratajkowski on yrittänyt törkeästi hyötyä toisten kuvista ja toiminut ilman lupaa", kanteessa muun muassa todetaan.

Valokuvaaja vaatii Ratajkowskilta 150 000 dollarin, eli noin 134 000 euron, kertakorvausta sekä osuutta kaikista niistä tuotoista, joita hänen ottamansa kuva on mallille tuonut.

Ratajkowskia seuraa Instagramissa yli 24 miljoonaa ihmistä. Hän nousi kuuluisuuteen  esiinnyttyään Robin Thicken kappaleen Blurred Lines -kohumusiikkivideolla vuonna 2013.

Lue myös: Victoria Beckham haastettiin oikeuteen - valokuvaaja vaatii tuottoja itselleen

Lue myös: Oikeus määräsi: Moderni Perhe -kaunotar joutuu maksamaan miehelleen huimat korvaukset

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat