Kuva: AOP

Jennifer Lawrence vihille huomenna? Julkisuuteen tihkunut erikoisia yksityiskohtia juhlasta

18.10.2019 13:15 - Sallamaari Niittymäki

Tähtinäyttelijän huhutaan menevän naimisiin tulevana lauantaina.

Oscar-palkittu näyttelijätär Jennifer Lawrence, 29, astelee avioliiton satamaan taidegalleristi miehensä Cooke Maroneyn kanssa. Pari kihlautui kahdeksan kuukautta sitten.

UutisjättiTMZ:n mukaan pari on palkannut julkkishääsuunnittelija Mark Seedin avukseen. Juhliin kutsutaan noin 150 ihmistä ja ne järjestetään ylellisessä pitopaikassa Rhode Islandissa.

Julkisuuteen on tihkunut yksityiskohtia juhlista. Kuivin suin häävieraiden ei tietenkään tarvitse olla. Luvassa on cocktaileja joko vanhanaikaiseen viskiin tai kurkkulla, laventelilla ja ginillä maustettuun shampanjaan yhdistettynä. Ruokatarjoilujen on kerrottu sen sijaan sisältävän valikoiman kylmiä pikkupurtavia ranskalaisen keittiön tapaan. Pääruokana on paahdettua kalaa yrttien kera tai vaihtoehtoisesti vasikkaa. Kasviksia on myös tarjolla: paahdettuja porkkanoita, savustettuja uusia perunoita ja haudutettua kaalia. 

Lawrence on kertonut tulevan aviomiehensä olevan ”paras ihminen, jonka hän on koskaan tavannut”.

- En ollut siinä pisteessä, että olisin valmis menemään naimisiin. Mutta tapasin Cooken ja halusin mennä naimisiin. Me haluamme naida toisemme, haluamme tulla kokonaisiksi. Hän on paras ystäväni ja haluan laillisesti pitää hänet itselläni ikuisesti, nainen on kertonut haastattelussa.

Lähteet: TMZ ja Female First

Lue myös: Jennifer Lawrence julkisuuden luomista paineista: "Urheilen enemmän kuin tavalliset ihmiset"

Lue myös: Oscar-kaunotar Jennifer Lawrencen polttareista fiasko - kukaan ystävistä ei saapunut paikalle

Lue myös: Oscar-kaunotar Jennifer Lawrencen kihlajaistyyli hurmaa - sädehtii kokopitkässä mekossa, katso

Kilpailut

Uusimmat