Kuva: Senja Rapila

Robin ottaa kantaa kohujulkaisuun: "Ehkäpä meillä on asiat liian hyvin?"

11.09.2019 19:30 - Lauri Kujanpää

Robin on saanut kannustavaa palautetta laulukielen vaihdoksesta.

Laulaja Robin, eli Robin Packalen, 21, esiintyy keskiviikkoiltana Elämä Lapselle -konsertissa. Iki-iloinen artisti kertoo takahuoneessa Voice.fi:n haastattelussa, että on tehnyt paljon uutta musiikkia.

- Kesä on ollut vauhdikas: Teen jatkuvasti uutta musiikkia ja muutama keikkakin on tehty ulkomailla. Keräämme biisejä repertuaariin, jotta niitä voi sitten joskus laittaa uloskin. Rakentelemme kappaleita ja etsimme tuottajia, jotta niistä saadan parhaita mahdollisia. Vielä en kuitenkaan paljasta, milloin musiikkia kuullaan, sillä en itsekään ole asiasta varma!

Illalla Robin esiintyy viimeisenä artistina.

- Luvassa on värikäs show! Mahtavaa päästä esiintymään viimeisenä artistina. Teemme parhaamme, että yleisö viihtyy! Robin lupaa.

Sosiaalinen media

Robin ilmoitti alkuvuonna, että vaihtaa laulukielensä suomesta englantiin. Mies yllättyi, että palaute on ollut todella positiivista.

- Palaute on ollut todella kannustavaa. Tietenkin sitä aluksi pelkäsi, että miten suomalaiset siihen reagoivat. Tällainen nimittäin saattaa helposti tulla esille niin, että nyt se Robin on pettänyt meidät. Onneksi jengi on ollut mukana ja kannustanut!

Robin on myös seurattu somepersoona. Vaikkakin monet suomalaiset somettajat ovat saaneet paljon ikäviä kommentteja tuntemattomilla, Robin ei koe, että hänelle olisi käynyt niin.

- Minun osallani tuollaista on onneksi ollut todella vähän. Sometan todella paljon, mutta en hirveästi lue kommentteja, ellen sitten ole kysynyt jotain tiettyä. Päinvastoin siellä on tullut kaikenlaista hauskaa vastaan, kuten viestejä, joista on havaittavissa pientä flirttailua, Robin nauraa ja jatkaa:

- Viestilaatikko täyttyy helposti kaikenlaisesta hehkutuksesta, ja pyrin kyllä vastaamaan, jos kysymykset ovat aiheellisia.

Kohujulkaisu

Viime viikolla Packalen aiheutti pientä kohua, sillä hänen keikkajulisteessaan oli kirjoitusvirhe. Laulaja oli hämillään, että kyseinen asia sai niin paljon huomiota.

- Täytyy sanoa, että se ei ollut tarkoituksellinen juttu. Yritin vähän sitten heittää, että se on finglishiä, ja jätin kuvan sinne, että jengi tajuaisi, että ei tuollaisilla ole merkitystä. Täytyy keskittyä isoon kuvaan eikä pieniin juttuihin. Suomalaisilla on valitettavasti aika paljon sellaista, että heti jos on kirjoitusvirhe jossain, niin siihen isketään. Ehkäpä meillä on asiat liian hyvin, kun tuollaiseen pitää käyttää energiaa?

Lue myös: Robin ilmoitti ulkomaankeikoistaan somessa, fanien huomio kiinnittyi yhteen sanaan - "Finglishiä"

Lue myös: Robin vaihtoi laulukielen englantiin ja tähtää ulkomaille: "Kyllähän minä otan tässä ison riskin"

Lue myös: Robin vaihtoi laulukielen englantiin ja tähtää ulkomaille: "Kyllähän minä otan tässä ison riskin"

Kilpailut

Uusimmat