Kuva: Instagram

Ensitreffit alttarilla -Jussista isä - julkaisi suloisen kuvan vastasyntyneestä, katso

30.08.2019 13:15 - Senni Loikala

Rakkautta suosikkiohjelmasta etsinyt, sittemmin uuden kumppanin löytänyt Jussi on tullut isäksi noin viikko sitten.

Ensitreffit alttarilla -suosikkisarjan ensimmäisellä kaudella Jussi ja Pia sanoivat toisilleen tahdon, mutta pariskunta päätyi pian hakemaan avioeroa. He erosivat ystävinä ja järjestivät jopa erojuhlat. 

Sittemmin molemmat ovat löytäneet rinnallensa uuden kumppanin. Pia kertoi elokuun alussa Instagram-tilillään, että on mennyt naimisiin. Tänään perjantaina Jussi puolestaan kertoi kuvapalvelussa ilouutisen: hänelle on syntynyt lapsi kumppaninsa kanssa.

Jussin päivityksessä on suloinen kuva pienokaisesta. "Katse eteen ja suupielet ylöspäin", hän kirjoittaa. Päivityksen aihetunnisteesta ilmenee, että vauva on jo viikon ikäinen.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Elokuun puolivälin aikoihin Jussi julkaisi yhteiskuvan tuolloin vielä raskaana olleen kumppaninsa kanssa. He olivat kävelemässä metsässä pitkospuita pitkin.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Neitsyt Iris, 27, on Ensitreffit alttarilla -sarjan morsian - tällainen puoliso hänelle valittiin

Lue myös: Yksi tekijä karsii Ensitreffit alttarille -hakijan heti - suosikkiohjelmaan jälleen satoja halukkaita

Lue myös: Viime Ensitreffit alttarilla -kaudelta vain Sini ja Vesa yhdessä: "Asuntoasiat ovat ilmassa"

Kilpailut

Uusimmat