Kuva: AOP

Tiesitkö? Meryl Streepin oikea nimi ei ole Meryl Streep

12.06.2019 13:15 - Iiro Myllymäki

Naisella on sama nimi kuin roolihahmollaan Big Little Lies -sarjassa.

Suosikkinäyttelijä Meryl Streep, 69, on nyt ajankohtainen HBO:n tv-sarja Big Little Liesin uuden kauden myötä. Näyttelijäveteraani teki juuri ensiesiintymisensä sarjassa Mary Louise Wright -hahmona. Tämä on saanut monet tajuamaan asian, jota he eivät ole aiemmin tienneet: Meryl Streepin oikea nimi ei olekaan Meryl Streep, vaan hänellä on itse asiassa sama nimi kuin Big Little Lies -roolihahmollaan. Mary Louise Streepiä on kutsuttu Meryliksi siitä lähtien, kun hänen isänsä keksi kyseisen nimen.

Big Little Liesin käsikirjoittaja ja tuottaja Liane Moriarty on kertonut Entertainment Tonightille, että hahmo kirjoitettiin varta vasten Meryl Streep mielessä, ja tämän takia hahmolle annettiin näyttelijän nimi. Alun perin roolihahmon oli tarkoitus itse asiassa olla Meryl-niminen, mutta tämän ajateltiin olevan liian ilmeinen ratkaisu.

- Päätin, että selvitän hänen toisen nimensä. Sitten Wikipedia kertoi minulle, että hänen oikea nimensä on Mary Louise, ja tuo nimi sopi täydellisesti hahmolle, Moriarty kertoo.

Meryl Streepin roolisuoritus Big Little Liesissa on saanut ylistystä osakseen sosiaalisessa mediassa. Monet uumoilevat jo, että nainen voittaa roolistaan televisioalan Emmy-palkinnon.

Palkinnot ovatkin naiselle tuttuja. Hänet on palkittu kolmella Oscarilla, ja nainen pitää hallussaan ennätystä ehdokkuuksien määrästä Oscar-gaalassa. Nainen on ollut ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi tai naissivuosan esittäjäksi hurjat 21 kertaa. Golden Globe -gaalassa nainen on palkittu yhdeksän kertaa.

On olemassa myös monia muita viihdealan huipulla toimivia julkkiksia, jotka eivät esiinny oikeilla nimillään. Voit lukea näistä listauksen tästä jutusta.

Lue myös: Twitter sekosi - Meryl Streep muistuttaa erehdyttävästi Shrek-elokuvien hahmoa

Lue myös: Kelly Clarkson pääsi tapaamaan idolinsa Meryl Streepin - hysteerinen reaktio naurattaa netissä

Lähteet: Popsugar, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat