Kuva: Emmi Moilanen

MTV: Saara Aalto parisuhteestaan: "Meri kouluttaa minua välillä kuin koiraa"

11.04.2019 17:45 - Katariina Auvinen

Pari vieraili Vappu ja Marja Live -ohjelmassa.

Laulaja Saara Aalto on kiireinen nainen. Hän pääsi Brittien Dancing on Ice -ohjelman finaaliin ja sitä ennen hän oli Suomen Euroviisuedustaja viime vuoden kilpailussa. Saara Aalto ja hänen kumppaninsa sekä managerinsa Meri Sopanen vierailivat MTV:n Vappu ja Marja Live -ohjelmassa. 

Aalto ja Sopanen kertoivat, että heidän parisuhteensa on vakaalla pohjalla. Meri Sopanen sairastui viime vuonna uupumukseen, jonka vuoksi hän ei ollut niin paljon läsnä Aallon työjutuissa. 

- Minulla oli kiertue Euroopassa ja tietenkin se tuntui harmilliselta, kun tiesin Merin olevan Suomessa. Oli hankalaa iloita asioista, kun tiesi, että toisella oli rankkaa, mutta se vahvisti parisuhdettamme, Aalto kertoo. 

Vappu Pimiä ja Marja Hintikka kysyivät parilta, että kuka on heidän suhteessa pomo. 

- Kyllä Meri on pomo niin töissä kun vapaa-ajallakin. Hän on jotenkin niin intuitiivinen ihminen, joten luotan häneen paljon. Meri on sellainen ihanan jämpti, että hän kouluttaa minua kuin koiraa välillä, Saara Aalto naurahtaa. 

Parin mukaan he eivät ole vuosien saatossa koskaan riidelleet, sen sijaan he luottavat keskusteluun vaikka se saattaisikin olla tiukemman puoleista. He myös kommentoivat mahdollisia hääsuunnitelmiaan. Aalto ja Sopanen ovat siirtäneet häitään jo moneen otteeseen. 

Näet koko haastattelun alta. 

Lue myös: Saara Aalto ja Meri-rakas tunnustavat rakkauttaan somessa - kuhertelevat lomalla

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat