Kuvankaunis Nadine, 28, voitti Saksan missikisat - työskennellyt poliisina 10 vuotta!

27.02.2019 14:15 - Senni Loikala

Saksalainen Nadine Berneis jatkaa poliisin töitä missivuotensa jälkeen.

Nadine Berneis, 28, kruunattiin Miss Saksaksi viime viikonloppuna. Berneisin ammatti on herättänyt huomiota maailmalla, sillä hän työskentelee poliisina. Missin tavoitteena on, että hän voisi pitää vuoden tauon kokoaikaisesta poliisin työstään, jotta voisi keskittyä Miss Saksan työtehtäviin.

Missivuotensa jälkeen Nadine Berneis aikoo jatkaa poliisin töitä.

Berneis uskoo, että hänen taustansa on vaikuttanut menestykseen. Berneis muutti pois kotoa 18-vuotiaana, kun hän lähti tavoittelemaan poliisin unelma-ammattiaan. Sittemmin Berneis on työskennellyt poliisina jo kymmenen vuoden ajan.

- Alussa minulla oli vaikeuksia paikallisen aksentin kanssa. Mistään tutoriaaleista ei ollut hyötyä. Kaikesta huolimatta pärjäsin hyvin ja harjoittelun ja kutsumuksen ansiosta minusta kasvoi todella itsevarma nainen, Nadine Berneis kertoo.

- Voin suositella kaikkia muuttamaan pois kotoa nuorella iällä ja lähteä rakentamaan itsenäisyyttä ilman vanhempia.

Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Prostituutiokohu: Suomalainen missi tarjoaa seksiä rahasta!

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat