Kuva: AOP

Jasper Pääkkönen on nyt kiinnostavin suomalaisnimi maailmalla - näin hän on muuttunut!

26.02.2019 12:15 - Henna Koste

Suomalaistähti on tähdännyt kansainväliseen uraan jo pitkään.

Näyttelijä Jasper Pääkkönen, 38, tuli tutuksi suomalaisille Salatut elämät -sarjan Saku Salinina. Sittemmin mies on näytellyt lukuisissa elokuvissa, kuten Pahat pojat, Leijonasydän, Matti, Vares ja Napapiirin sankarit. Pääkkösen kansainvälinen ura otti tuulta alleen vuonna 2015, kun mies nappasi roolin Viikingit-sarjasta.

Viime aikoina meitä on puhuttanut kuitenkin Spike Leen ohjaama BlacKkKlansman, jossa Pääkkönen näytteli merkittävän roolin. Viikonloppuna Pääkkönen edustikin oikeutetusti Oscar-gaalassa, johon elokuva-alan kerma kokoontui. Lee pokkasi ensimmäisen Oscar-pystinsä kyseisestä elokuvasta. 

Kokosimme kuvia Pääkkösen uran varrelta. Katso, kuinka näyttelijäsuvussa kasvanut nuori mies on kasvanut aikuiseksi. 

1992

1995

2001 

Pääkkönen ihastutti suomalaisia vuonna 1999-2002 Salatut elämät -sarjan Saku Salinina. (kuva: AOP)

2004 

Kari Hietalahti ja Pääkkönen edustivat Vares-elokuvan kutsuvierasjuhlissa vuonna 2004.

(kuva: AOP)

2005 

Kesäkuussa 2005. (kuva: AOP)

2010

Pääkkönen näytteli hittielokuvassa Napapiirin sankarit vuonna 2010.

(kuva: AOP)

2016 

 Löyly-saunan harjakaiset Helsingissä. Kuvassa Jasper Pääkkönen ja Antero Vartia.

(kuva: AOP)

2018

Mies näytteli Viikingit-sarjassa (kuvassa vasemmalla).

(kuva: AOP)

Jasper Pääkkönen asteli Linnan juhliin 6. joulukuuta 2018 puolisonsa Alexandra Escatin kanssa. 

(kuva: AOP)

2019

Helmikuussa 2019. (kuva: AOP)

Lue myös: Jasper Pääkkönen sai Spike Leeltä ylistystä leffakuvauksissa - "Hän huusi 'Helsinki, motherf*cker!'"

Kilpailut

Uusimmat