Kuva: YouTube

Maailman paras salamurhaaja saa peräänsä tappajien armeijan - katso tulevan Netflix-leffan traileri

08.01.2019 20:45 - Lauri Kujanpää

Traileri on saanut YouTubessa satoja tuhansia katselukertoja.

Netflix julkaisee tammikuun 25. päivä elokuvan Polar, jonka on nähtävissä ainoastaan kyseisessä suoratoistopalvelussa. Elokuva kertoo salamurhaajasta, joka saa juuri ennen eläkepäiviään peräänsä tappajat. Näin Netflix-kuvailee leffaa YouTubessa:

"Maailman paras salamurhaaja Duncan Vizla, alias Black Kaiser (Mads Mikkelsen), valmistautuu jo eläkepäiviin, kun hänen entinen työnantajansa alkaa kokea miehen uhkana yritykselleen. Duncan joutuu vastentahtoisesti palaamaan takaisin töihin huomatessaan saaneensa kintereilleen nuorempien, nopeampien ja häikäilemättömämpien tappajien armeijan, joka on valmis menemään loppuun asti saadakseen kohteensa vaiennetuksi."

Leffa perustuu Polar-nimiseen sarjakuvaan, ja sen on ohjannut tunnettu ruotsalainen musiikkivideo-ohjaaja Jonas Åkerlund. Pääosissa nähdään Mads Mikkelsen, Vanessa Hudgens, Katheryn Winnick ja Matt Lucas.

Elokuvan traileri on kerännyt YouTubessa jo satoja tuhansia katselukertoja. Voit katsoa sen alta.

Jos traileri ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Netflixin tuore kauhusarja on saanut ihmiset voimaan pahoin: "Pelkään todella paljon"

Lue myös: Oletko jo katsonut Netflixin uuden Bandersnatch-elokuvan? Elokuvan pisin kesto paljastettiin

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.